Hyppää sisältöön

Lahden Viiskulmaan on tulossa taidetta!

Lahden Viiskulman taidekilpailun palkinnonsaajat julkistettiin 13.10.2020 ja toteuttavaksi teokseksi on valittu 1. sijalle tullut Akseli Leinosen Kylän portti -teos. Taiteilija Akseli Leinosen mukaan on mielenkiintoista päästä tekemään iso teos keskeiselle paikalle Lahtea, Kirkkopuiston kupeeseen ja uuden museon viereen.  
Havainnekuva Kylän portti -teoksesta Vesijärvenkadulta avautuvassa katunäkymässä Viiskulman taideaukion suuntaan.
Kylän portti -havainnekuva.

Palkintolautakunta luonnehti päätöksessään teosta seuraavasti:

”Teos on monumentaalisesta koostaan huolimatta taiteelliselta sisällöltään hienovarainen ja humanistinen. Teos pysäyttää pohtimaan suhdettamme rakennettuun ympäristöön ja kysyy, miksi emme tunne oloamme täysin kotoisaksi kaupungissa mutta emme myöskään luonnossa. Samalla teos on sijoittelun ja toteutuksensa puolesta vaikuttava. Se luo Viiskulman aukiolle täysin uuden identiteetin ja toimii tilanjakajana Vesijärvenkadun ja Päijänteenkadun välillä sekä selkeänä opastava elementtinä museon ja Malskin suuntaan.

Kiitosta sai myös teoksen kiinnittyminen paikallisuuteen Olavi Lanuun viittaavan muotokielen kautta. Palkintolautakunta kävi syvällistä ja kriittistä keskustelua betonista teoksen materiaalina. Palkintolautakunta tunnistaa, että ekologisesti betoniin liittyy monia haasteita, mutta samalla lautakunta haluaa korostaa, että ympäristönäkökulmien huomioon ottaminen on tässä yhteydessä ymmärrettävä laaja-alaisesti, sisältäen esimerkiksi arvion teoksen luomasta paikan hengestä, tilasta, materiaalin kestävyydestä ja teoksen taiteellisesta laadukkuudesta.”

Kaupungin verkkosivuilta voit tutustua tarkemmin Viiskulman taidekilpailuun ja palkittuihin teosehdotuksiin.

Viiskulman taideaukion teosesittely torstaina 10.12.2020 klo 16.30–18.00

Tervetuloa kuulemaan Viiskulman aukion toteutettavasta teoksesta torstaina 10.12.2020 klo 16:30-18:00. Taidekilpailun 1. sijalle tullut Kylän portti on herättänyt keskustelua jo ennen valmistumistaan. Tilaisuudessa teosta esittelee taiteilija Akseli Leinonen ja yleisön kommentteihin ja kysymyksiin vastaavat myös vuorovaikutussuunnittelija Justiina Nieminen, toimistoinsinööri Elsa Keskiväli, projektipäällikkö Riitta Niskanen ja taidekoordinaattori Anu Miettinen. Tervetuloa mukaan!

Ohjelma

  • 16.15-16.30 Linjojen avaus, liittymistä ja laitteiden testaamista varten
  • Tervetuloa ja tilaisuuden pelisäännöt, vuorovaikutussuunnittelija Justiina Nieminen
  • Avaus, taidekoordinaattori Anu Miettinen
  • Kylän portti, taiteilija Akseli Leinonen
  • Kysymyksiä ja vastauksia

Tervetuloa!

Teams-osallistumislinkki

Osallistumisohjeet

  • Varaa käyttöösi rauhallinen tila, jossa pystyt osallistumaan tilaisuuteen. Varmistathan hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua kuulokkeiden ja mikin toimivuuden. Tilaisuuteen voi osallistua myös ilman mikrofonia, jolloin mahdolliset kysymykset voi esittää ohjelman chat-osiossa.
  • Teams-ohjelma toimii tietokoneella, tabletilla tai kännykällä.
  • Ohjelma tukee päivitettyjä Chrome, Edge ja Safari -selaimia. Android- ja iOS-mobiililaitteisiin saa sovelluskaupasta Microsoft Teams -sovelluksen. Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi tunnuksia Teams-palveluun. Voit liittyä mukaan omalla nimelläsi tai nimimerkillä.
  • Huomioithan, että tilaisuus nauhoitettaan ja siitä saatetaan julkaista osuuksia. Näin pystymme myös palaamaan ääneen esitettyihin kysymyksiin.
  • Jos kohtaat teknisiä ongelmia, voit olla etukäteen yhteydessä vuorovaikutussuunnittelija Justiina Niemiseen, p. 044 482 6489, justiina.nieminen@lahti.fi.
  • Muistetaan vielä, että annetaan tilaa muiden ajatuksille ja kunnioitetaan erilaisia näkemyksiä. Annetaan myös esiintyjille puherauha ja keskustellaan vasta esitysten jälkeen.