Hyppää sisältöön

Lahtelaisten toivoma kirsikkapuisto Launeelle

Viime vuonna lahtelaiset äänestivät 1095 äänellä kirsikkapuiston kaikkein suosituimmaksi osallistuvan budjetoinnin asukasideaksi. Puiston suunnitelmat ovat valmistuneet ja niihin pääsee tutustumaan Lahden verkkosivuilla. Kirsikkapuisto sijoittuu Launeen keskuspuiston oheen.

Rakentamaan päästään suunnitelman mukaan jo toukokuussa. Puistoon istutetaan yli 50 kirsikkapuun taimea, joista 25 tulee lahjoituksina.

Puistoon tavoitellaan kukkaloistoa

Puiston paikaksi valikoitui muutaman vaihtoehdon joukosta Ilinanpuisto ja Ruopanpuisto Keskuspuiston länsipuolella Kullankukkulan rinteessä. Puistoalue on entistä kaupunginpuutarhan tonttia ja alueella on jo runsaasti täysikokoista puustoa kehystämässä kauniisti tulevia kirsikkaistutuksia. Erityisesti Ilinanpuistosta on upeat näkymät Keskuspuiston Sorsalammelle ja kasvuolosuhteiltaan alue on Lahden suotuisimpia, mikä on tärkeää kirsikkapuiden menestymisen kannalta.

Kirsikkapuiston tärkein elementti ovat näyttävin kukinnoin kukkivat kirsikkapuut. Puulajeiksi valikoituivat vaaleanpunaisen kukinnon omaavat kirsikkalajikkeet: rusokirsikka (Prunus sargentii) ja koristekirsikka (Prunus ‘Accolade’).  Puuntaimia on yhteensä 55 kpl, joista 25 kpl on tullut lahjoituksena Hokkaido Finland Associationilta. Koristekirsikoilla on leveähkö latvusto, ja siksi kirsikat istutetaan 6-8 m päähän toisistaan. Kirsikkapuiden lisäksi alueelle tulee koristeheinäistutuksia olemassa olevan hulevesilammikon reunoille. Lisäksi hulevesiallasta maisemoidaan suurehkoilla maakivillä.

Asukkaiden äänet ratkaisivat

Osallistuva budjetointi järjestettiin ensimmäistä kertaa Lahdessa viime vuonna. Kevään ideointivaihde keräsi yli 700 ehdotusta, näistä noin 300 oli vihertoimen alaisia ideoita. Pelkästään kirsikkapuistoa ehdotettiin noin 30 kertaa. Idea etenikin äänestysvaiheeseen, jossa se äänestettiin kirkkaasti suosituimmaksi toteutettavaksi hankkeeksi yli 1000 äänellä. Hankkeen toteuttamiseen on rahaa varattu 25 000€ ja suunnittelusta on vastannut vihertoimi. Valtaosa hankkeen budjetista käytetään kirsikantaimien hankintaan ja istutukseen.

Lisää osallistuvasta budjetoinnista verkkosivuilla lahti.fi/osbu 

Suunnitelma on nähtävillä 25.2.–10.3. välisen ajan

Nähtävilläolon aikana suunnitelmasta voi jättää mielipiteen. Suunnitelma pyritään saamaan teknisen ja ympäristölautakunnan päätettäväksi maaliskuussa, aikatauluun vaikuttaa nähtävilläolosta saatu palaute.

Tutustu kirsikkapuiston suunnitelmaan