Hyppää sisältöön

Perhepuiston linnan juhlavalaistusta jatketaan kahdella viikolla

Perhepuiston linna valaistiin Lahden 116. syntymäpäivän kunniaksi värivaloin. Juhlavalaisua on päätetty jatkaa 21.11. asti.
Launeen perhepuiston linnan valaistus
Launeen perhepuiston linna pysyy valaistuna 21.11. asti

Alun perin linna suunniteltiin valaistavaksi 1.–7.11. Asukkaat ovat ottaneet valaistuksen innokkaasti vastaan.

–  Perhepuiston alueella on käynyt vilkkaasti vierailijoita tunnelmoimassa juhlavaloja. Valoja on tultu ihailemaan jopa muilta paikkakunnilta. Halusimme jatkaa valaistusta, jotta mahdollisimman moni pääsee nauttimaan väriloistosta vuoden pimeimpänä ajanjaksona, kertoo Lahden kaupungin markkinointipäällikkö Taneli Pasanen.

Perhepuiston linnan värivaloja ja lähiympäristön tunnelmavalaistus on avoin kaikille. Valot syttyvät joka päivä kello 17 aikoihin.

Linnan valaisu on osa Päijät-Hämeen Yrittäjien järjestämää Valofestivaalia, joka järjestetään tänä vuonna toista kertaa.

Tutustu perhepuistoon

Lisätiedot