Hyppää sisältöön

Salpausselän, Myllypohjan ja Mukkulan kouluissa uusia korona-altistumisia

Etätyöskentelyyn on siirtynyt yhteensä reilut 300 oppilasta ja henkilöstöön kuuluvaa, Salpausselän ja Myllypohjan kouluissa tiistaista 1.12. ja Mukkulan koulussa maanantaista 30.11.

Poikkeuksellinen opetus järjestetään terveysviranomaisten suosituksesta ja varotoimenpiteenä.

Salpausselän koulu

Salpausselän koulussa on todettu koronatartunta yhdellä henkilökuntaan kuuluvalla. Useita oppilasryhmiä ja oppilaita eri ryhmistä on siirtynyt etätyöskentelyyn ja karanteeniin korona-altistumisen takia tiistaista 1.12. Altistuneita on kaikkiaan 125. Salpausselän koulussa oppilaita on yli 630 ja henkilöstöä 60.

Myllypohjan koulu

Myllypohjan koulussa, Ahtialan ja Kunnaksen toimipisteissä on todettu koronatartunta kahdella henkilökuntaan kuuluvalla. Useita oppilasryhmiä sekä henkilökuntaan kuuluvia on siirtynyt etätyöskentelyyn ja karanteeniin tiistaista 1.12., uusia altistuneita yhteensä 123. Tätä ennen sunnuntaina koulusta siirtyi etätyöskentelyyn ja karanteeniin altistuneita 48. Myllypohjan koulussa oppilaita on yli 270 ja opetushenkilöstöä alla kolmekymmentä.

Mukkulan koulu

Mukkulan koulussa todettiin maanantaina koronatartunta kahdella oppilaalla ja uusia altistuneita reilut 70. Etäopiskeluun siirtyi maanantaista 30.11. myös oppilaita, joita altistuminen ei koske. Tällä järjestelyllä halutaan turvata koulupäivien käytännön järjestäminen, koska osa opetushenkilöstöstä on karanteenissa. Mukkulassa oppilaita on noin 840 ja opetushenkilöstöä 145.

Altistuneet karanteeniin

Hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja pyrkii tavoittamaan heidät kaikki mahdollisimman pian. Koulusta on oltu yhteydessä altistuneiden lasten huoltajiin. Lisäksi koulujen rehtorit ovat viestittäneet tilanteesta henkilöstölleen sekä kaikille huoltajille Wilma-palvelun kautta.

10 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaava määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle sekä puhelimitse että kirjallisesti. Päätöksessä on karanteenin päättymispäivä.

Karanteeniajan etäopiskeluohjeita lähetetään oppilaille ja huoltajille Wilma-palvelun kautta tai koulun sopimalla tavalla.

Altistumisesta ja karanteenista

Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti koulussa ei aiheuta toimenpiteitä. Hyvinvointiyhtymän infektioyksikkö arvioi altistumisen.

Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Karanteeniin asetettuja pyydetään tutustumaan THL:n ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, 044 716 1328
Salpausselän koulun rehtori Markku Karjalainen, 050 559 7976
Myllypohjan koulun rehtori Reetta Ahokas, 050 518 0292
Mukkulan koulun rehtori Hanna Saarinen, 044 482 6292

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
infektioylilääkäri ville.lehtinen@phhyky.fi
tartuntatautilääkäri jukka.majuri@phhyky.fi