Hyppää sisältöön

Viherlaakson päiväkodissa lapsia ja henkilökuntaa karanteeniin

Viherlaakson päiväkodissa on todettu koronatartunta kahdella lapsella. Yhdestä ryhmästä lapsia sekä neljä henkilökuntaan kuuluvaa on siirtynyt karanteeniin korona-altistumisen takia torstaista 19.11. Kyseessä on ensimmäinen Lahden kaupungin päiväkotia koskeva karanteenimääräys.

Karanteeniin siirrytään terveysviranomaisten suosituksesta ja varotoimenpiteenä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä infektiolääkäri Ville Lehtinen toteaa, että päiväkoti-ikäisten riski sairastua koronaan altistumistilanteissa on onneksi vähäinen.

Altistuneita on kaikkiaan vajaat parisenkymmentä. Hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja pyrkii tavoittamaan heidät kaikki mahdollisimman pian. Päiväkodinjohtaja on ollut yhteydessä altistuneiden lasten huoltajiin sekä Muksunetin kautta viestittänyt tilanteesta päiväkodin lasten kaikille huoltajille.

Hyvinvointiyhtymän ohjeiden mukaisesti huoltajia kehotetaan tarkkailemaan lasten kuntoa tai mahdollisia hengitystieoireita. Varhaiskasvatuspalveluista halutaan lisäksi korostaa, että huoltajien on tärkeää seurata niin kansallisia THL:n kuin paikallisia Hyvinvointiyhtymän sekä kaupungin varhaiskasvatuksen ohjeita tartuntojen välttämiseksi.

10 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaava määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle sekä puhelimitse että kirjallisesti. Päätöksessä on karanteenin päättymispäivä.

Viherlaakson päiväkodissa varhaiskasvatuspaikkoja on yhteensä 87 ja henkilöstöä parisenkymmentä.

Altistumisesta ja karanteenista

Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti päiväkodin tiloissa ei aiheuta toimenpiteitä. Hyvinvointiyhtymän infektioyksikkö arvioi altistumisen.

Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Karanteeniin asetettuja pyydetään tutustumaan THL:n ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
päivähoitojohtaja Mika Harju, p. 050 559 7901

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä,
infektiolääkäri ville.lehtinen@phhyky.fi
tartuntatautilääkäri jukka.majuri@phhyky.fi