Hyppää sisältöön

Vuoden 2029 MM-hiihdoista halutaan maailman vastuullisin talviurheilutapahtuma

Lahti on vuoden 2029 MM-hiihtojen ainoa hakija. Päätös kisaisännästä tehdään toukokuussa 2024. Lahti tähtää talviurheilun suurtapahtuman järjestämiseen taloudellisesti, ympäristöllisesti ja yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla.

Suomen Hiihtoliiton hakemus vuoden 2029 MM-hiihtojen saamiseksi Lahteen on lähetetty Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle, eikä muita hakemuksia määräaikaan mennessä jätetty.

– Prosessi etenee nyt siten, että FIS toimittaa MM-kandidaateille varsinaiset hakuasiakirjat, minkä jälkeen hakijoilla on aikaa 1. elokuuta asti valmistella vastauksensa MM-kisojen järjestelyihin liittyviin seikkoihin. Päätöksen vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisaisännästä tekee FIS:n hallitus FIS Kongressissa toukokuussa 2024, kertoo MM29-hankkeen projektipäällikkö Jesse Kiuru.

Lahden vuoden 2029 MM-kilpailujen kisakonsepti mahdollistaa talviurheilun suurtapahtuman järjestämisen taloudellisesti, ympäristöllisesti ja yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla. Lahden vahvuuksia ovat valmis tapahtuma-areena ja asema kansainvälisenä ympäristöasioiden edelläkävijänä.

Lahti on jo tähän mennessä toiminut pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisaisäntänä useammin kuin mikään muu kaupunki maailmassa.

– Lahti on valmis järjestämään jo kahdeksannet MM-kisat Suomen talviurheilupääkaupungissa Lahdessa. MM-kisaprojektin tavoitteena on kasvattaa tapahtuman positiivisia vaikutuksia kestävällä tavalla, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahden asema yhtenä johtavista talviurheilukaupungeista vahvistuu

Lahden vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat olisivat suurin urheilutapahtuma Lahdessa 2020-luvulla. MM-kisojen perintönä Lahden asema yhtenä maailman johtavista talviurheilukaupungeista vahvistuu, minkä lisäksi kaupungilla on aiempaa paremmat puitteet isännöidä vastaavan kokoluokan tapahtumia myös jatkossa.

Suurtapahtumat lisäävät koko Lahden seudun elinvoimaa ja tarjoavat elämyksiä alueen asukkaille. Edellisten, vuoden 2017 MM-kisojen suorien aluetalousvaikutusten Lahden seudulle laskettiin olleen vähintään 25 miljoonaa euroa. Tapahtuma tuotti alueelle myös merkittäviä imago-, aluetalous- ja työllisyyshyötyjä.

Lahden vuoden 2029 MM-kisojen hakukomitean puheenjohtajana toimii Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi ja varapuheenjohtajana Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Hakuprosessia valmistelee projektipäällikkö Jesse Kiuru.

Aiemmat uutiset

Lahti tavoittelee vuoden 2029 MM-kisoja vastuullisella kisakonseptilla
Kaupunginhallitus 11.4.2023

Lisätiedot