Hyppää sisältöön

Vau, mikä Malski!

Perinteikkään Mallasjuoman panimorakennus vuodelta 1912 on herännyt uuteen eloon Lahden Päijänteenkadulla. Punatiiliseinäisen kiinteistön henki puhuttelee kävijöitä ja antaa kokemuksen urbaanista kaupunkikulttuurista.

– Nuori nainen hehkutti Kahiwassa, että voi vitsi, Lahteen on saatu tällainen hipsterikahvila, onpa mahtava tunnelma, Malskin tuottaja Tanja Keskitalo Kinos Property Investment Oy:stä kertoo.

Kahvipaahtimo ja viinikahvila Kahiwan lisäksi Malskissa luovat käsityöläisperinteellä makuelämyksiä panimopubi Ant Brew ja ravintola Malskin Bistro.

Luovaa työtä ja kulttuuria

Malski on vierailu- ja viihtymispaikka, ja monilla on siellä työpaikka, joka mahdollistaa yhteistyökuvioita samanhenkisten kanssa. Tällä hetkellä Malskissa toimii liki 40 yritystä.

– Missään muualla Lahdessa ei ole näin isoa luovien ja digitaalisten alojen toimistokeskittymää. Täällä on esimerkiksi tosi monta mainos- ja markkinointitoimistoa ja it-puolen yritystä. Uskon, että yritysten ja lahtelaisten opiskelijoiden välillä syntyy yhteisiä projekteja, Keskitalo sanoo.

Isojen toimistotilojen lisäksi tarjolla on pieniä matalan kynnyksen start up -tiloja. Myös coworking-yhteisön avotyöpisteitä otetaan käyttöön, kun koronasta päästään.

– Kun nuoret valmistuvat ja alkavat miettiä omaa liiketoimintaa, matalan kynnyksen vaihtoehto haastaa kotitoimiston. Avotyöpisteisiin voi ostaa joko päiväkortin tai kymmenen kerran kortin.

Malski taipuu myös kokouksiin, seminaareihin, konsertteihin ja muihin kulttuurituotantoihin sekä juhliin. Tiloja on otettu vaiheittain käyttöön vuoden 2020 aikana. Kesällä 2021 valmistuu Sammiosali, joka on yli seitsemän metriä korkea areena.

Ajassa kiinni, ainutlaatuisesti

Malskin kruunaa keväällä 2022 avattava taide-, juliste- ja muotoilumuseo. Sen nimeä ei ollut vielä julkistettu tätä julkaisua tehtäessä. Työnimi on ollut LAD-museo.

– Olemme tekemässä kansainvälisestikin uniikkia kokonaisuutta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus, jota on saneerattu ja johon on rakennettu uutta, tarjoaa upeat puitteet ainutlaatuiselle taiteen, julisteen ja muotoilun yhdistelmälle, LAD-museon projektijohtaja Marita Kajander kertoo.

– Ajankohtaisena punaisena lankana on digitaalisuus, joka on vahvasti mukana myös näyttelysisällöissä.

Tilat sijoittuvat viiteen kerrokseen, ja niihin sisältyy myös museopedagogisia työpajatiloja, museokauppa ja vapaan hengailun olohuone. Ensimmäinen julkistettu näyttely on Lahden kansainvälinen julistetriennale 2022. Museoon toteutetaan upeita kansanvälisiä ja kotimaisia näyttelyitä ja tapahtumia.

Toimeliaisuus synnyttää toimeliaisuutta, ja museo tarjoaa Kajanderin mukaan valtavasti mahdollisuuksia eri alojen opiskelijoille työelämäkokemuksen hankkimiseen.

– Jatkossa opiskelijoiden rooli on meille hyvin tärkeä – olipa kyse näyttelyiden sisältöasioista, viestinnästä ja markkinoinnista, teknisistä ratkaisuista ja digitaalisista alustoista, museokaupasta tai tapahtumista.

 

Leena Huovila, teksti