Hyppää sisältöön

Kestävän kuluttamisen puolesta

LUT-kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Jenni Sipilä oli aiemmin himoshoppailija, mutta nykyään ostaminen ei hänestä ole yhtä kivaa kuin ennen. Tutkimuksessaan ja opetuksessaan hän käsittelee kestävää ja digitaalista kuluttajakäyttäytymistä sekä yritysten yhteiskuntavastuuviestintää.

Kauppatieteiden tohtori Jenni Sipilä on työskennellyt maaliskuun 2020 alusta LUT-kauppakorkeakoulun Lahden kampuksella markkinoinnin apulaisprofessorina, lahtelaisen elinkeinoelämän lahjoitusprofessuurilla.

LUTiin hän tuli Saksasta Mannheimin yliopistosta, jossa hän teki töitä tutkijatohtorina. Hän on lisäksi toiminut vierailevana tutkijana yhdysvaltalaisessa Stanfordin yliopistossa.

– Lahden alueella on aktiivinen yrityskenttä. Yritysten ja vahvistuvan LUT-yliopiston yhteistyöllä saadaan varmasti edelleen aikaan hienoa kehitystä – kestävästi, Sipilä sanoo.

Ylipäätään hänen mielestään koko Niemen kampus – LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopisto – sekä yritykset ovat kasvava ja elinvoimainen osaamis- ja yrityskeskittymä.

Kuluttajat torjuvat kikkailun

Saksassa Sipilä osallistui tutkijakollegoiden kanssa tutkimukseen, jossa selvitettiin kuluttajien reaktioita luksusyritysten yhteiskuntavastuuviestintään. Yllättäen kävi ilmi, että luksusyritysten yhteiskuntavastuutoiminta vähentää myynnin ja brändiarvon kasvua pidemmällä aikavälillä. Havaintoa oli pengottava lisää, ja jatkotutkimuskohteeksi valittiin muun muassa luksusbrändiä edustava autoliike.

– Kuluttajat ovat nykyään rohkaisevan kriittisiä ja skeptisiä. He voivat ajatella, että esimerkiksi hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen on vain kilpeä kiillottava markkinointitemppu, joka on ristiriidassa luksusyrityksen todellisten arvojen kanssa. Kuluttajat arvostavat viherpesun sijaan enemmän esimerkiksi yrityksen omien työntekijöiden hyvinvointiin panostamista.

Tutkimusartikkeli julkaistiin juuri ennen joulua 2020 Journal of the Academy of Marketing Sciencessa, joka on Financial Times 50 -listalla. Listalla ovat kauppatieteiden alan 50 parasta tiedejulkaisua.

Graduyhteistyö kannattaa

Sipilä ohjaa noin kymmenen pro gradu -tutkielmaa vuosittain ja suosittelee Lahden alueen yrityksille tätä yhteistyön muotoa.

– Opiskelija työskentelee ohjauksessani useamman kuukauden tuottaakseen uutta akateemista ymmärrystä, josta on hyötyä myös yritykselle.

Sipilän mukaan myös elinkeinoelämän ja yliopiston välinen hankesuunnittelu on erinomainen yhteistyön muoto. Hankkeille voidaan hakea rahoitusta esimerkiksi EU:lta tai Business Finlandilta. Sipilä on jo mukana erilaisten hankkeiden suunnittelussa ja rohkaisee yrityksiä olemaan yhteydessä, mikäli hankeyhteistyö yliopiston kanssa kiinnostaa.

Koronavuoden aikana Sipilä on ollut myös mukana neljättä kertaa järjestetyssä Lahti Venture Program -ohjelmassa, jossa hän ohjasi opiskelijaryhmää ja sparrasi perinteikästä lahtelaista yritystä sen sosiaalisen median markkinointiin liittyvän haasteen kirkastamisessa.

– Lahti ja Niemen kampus ovat dynaaminen ja kehittyvä ympäristö myös opiskelijoille. Minulle itselleni on hienoa, että pystyn tuomaan markkinoinnin kuluttajapuolen osaamistani Suomeen ja Lahteen, opiskelijoille ja yrityksille, Sipilä sanoo.

Leena Huovila, teksti