Hyppää sisältöön

Sijoitu Lahteen

Lahti tarjoaa yrityksille erinomaisen liiketoimintaympäristön. Joulukuussa 2020 avautunut Lahden eteläinen kehätie tuo mukanaan uusia alueita yritystoiminnalle. Helsinki-Vantaan lentokenttä on paremmin tavoitettavissa Lahdesta kuin pääkaupunkiseudun ruuhkien keskeltä. Venäjän markkinat ovat noin 2,5 tunnin junayhteyden päässä ja Vuosaaren satamaan on nopea moottoritie- ja raideyhteys. 150 kilometrin säteellä on 80 % Suomen markkinoista ja koko Suomi on tavoitettavissa yhden vuorokauden sisällä.

Toimitilojen vuokrat sekä tonttien hintataso ovat Lahdessa huomattavasti edullisemmat kuin Helsingin seudulla ja muualla eteläisessä Suomessa. Toimitilojen vuokrat ovat keskimäärin 40 % halvemmat kuin pääkaupunkiseudulla. Kustannussäästöjä tuovat myös Lahden seudun asuntojen hinnat, jotka ovat merkittävästi alhaisemmat kuin pääkaupunkiseudulla.

Kustannusetua yrityksille tuo myös sitoutuneen ja ammattitaitoisen työvoiman hyvä saatavuus. Lahti on Suomen tuorein yliopistokaupunki kun Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopisto aloitti toimintansa 2019 alussa. Lahdessa toimii myös kolmen yliopiston muodostama Lahden Yliopistokampus sekä LAB-ammattikorkeakoulu ja ammatillinen oppilaitos Koulutuskeskus Salpaus, jotka tarjoavat elinkeinoelämälle sekä innovaatioympäristön että osaavaa työvoimaa.

Tarjoamme yhdessä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n kanssa kaupunkiseudusta kiinnostuneiden yritysten käyttöön all inclusive -sijoittumispalvelun. Autamme yritystäsi etsimään sopivat toimitilat ja tontit sekä kartoittamaan rahoitusmahdollisuuksia. Autamme myös henkilökunnan rekrytoimisessa sekä kaikissa muissakin sijaintipaikan valintaan liittyvissä tekijöissä.

Lahti Business Region
Lahden seutu on kasvu­voimainen ja kustan­nus­tehokas yritysympäristö Helsingin metro­po­lialueen kyljessä. Suomen nuorin yliopis­to­kaupunki ympäristökuntineen tarjoaa energisen ja ainut­laatuisen areenan bisnekselle, elämiselle ja viihty­miselle. Täällä riittää uskallusta uusille kokeiluille ja ideoille. Ylivoimainen sijainti, nopeat yhteydet kansainvälisille markkinoille sekä monipuoliset palvelut auttavat yritystäsi uusiin huippusuo­ri­tuksiin. Ohita upotus: Lahden seutu on kasvu­voimainen ja kustan­nus­tehokas yritysympäristö Helsingin metro­po­lialueen kyljessä. Suomen nuorin yliopis­to­kaupunki ympäristökuntineen tarjoaa energisen ja ainut­laatuisen areenan bisnekselle, elämiselle ja viihty­miselle. Täällä riittää uskallusta uusille kokeiluille ja ideoille. Ylivoimainen sijainti, nopeat yhteydet kansainvälisille markkinoille sekä monipuoliset palvelut auttavat yritystäsi uusiin huippusuo­ri­tuksiin.