Hyppää sisältöön

Taideakseli

Rautatienkadusta on kuoriutunut taideakseli. Katu sai uusia taideteoksia vuosina 2018 ja 2019. Teokset toteutettiin osana Taideakseli-hanketta, joka järjesti ideahaun päijäthämäläisille taiteilijoille.

Uudet teokset houkuttelevat kulkijoita viipymään Rautatienkadulla, havainnoimaan ympäristöään ja ilahtumaan taiteesta. Taideakseli korostaa Rautatienkadun roolia pääkävelyreittinä matkakeskuksen ja ydinkeskustan välillä.

Muraalissa näkyy lahtelainen luonto ja juomanvalmistus

Rautatienkatu 13:n eteläpäätyyn syksyllä 2019 maalatussa muraalissa näkyy pala lahtelaisuutta: maailman parasta pohjavettä, puita, ohrantähkiä sekä Teerenpeli tislaamon kuparipannut.

Seinämaalaus pohjautuu Taideakseli-hankkeen ideakilpailussa palkitun kuvittaja Laura Lehtisen edelleen kehittämään ehdotukseen. Muraalin toteutti 25-vuotias Teerenpeli Yhtiöt.

Mummoenergiaa ja kunnianosoitus isoäideille

Teräsmummot-teossarja koostuu neljästä luonnollisen kokoisesta teräkseen leikatusta ihmisfiguurista, jotka on sijoitettu katutasoon kolmeen eri kiinteistöön, osoitteissa: Rautatienkatu 6, 20 ja 23.

Teräsmummot ovat kunnianosoitus isoäideille, teräsmummoille, jotka ovat arkipäiväinen näky, mutta jäävät usein huomaamatta kiireisiltä kulkijoilta.

Teräsmummojen tekijä on Lahdessa opiskellut ja kuvanveistoon erikoistunut lahtelainen taiteilija Sami Leutola.

Kultamunia munivat hanhet

Golden Goose -pesimäalue on moniosainen installaatio, joka sijoittuu Rautatienkatu 18:n, Rajasen kiinteistön matalaan osaan ja viereiseen valaisinpylvääseen. Teos koostuu valetuista hanhenpesistä ja kultamunista sekä tulevaisuuteen tähystyspylväästä.

Teoksen tekijät ovat Miss Kompro eli Eili Ikonen ja Ihana Havo eli Juhani Havo. He ovat Lahdessa opiskelleita, asuvia ja työskenteleviä kuvataiteilijoita.

Taideakseli-hankkeesta

Taideakseli-hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa ja toteuttaa taideteoksia Rautatienkadulle, eli rikastuttaa kadunkulkijan ympäristöä taiteen keinoin.

Hankkeen aikana on kehitetty yhteistyötä, keskustelua ja verkostoitumista taiteilijoiden, suunnittelijoiden ja yritysten välillä. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Päijät-Hämeen liitolta. Taideakseli-hankkeen ja Rautatienkadun uudet teokset rahoittivat Lahden kaupunki ja maakunnan kehittämisrahasto.