Hyppää sisältöön

Timo Aaltonen asentaa hyvän sisäilman kanavia Renkomäen monitoimitaloon

Ilmanvaihtoasentaja Timo Aaltonen tekee työtä, joka mahdollistaa hyvän ja terveellisen sisäilman Lahden Renkomäen monitoimitalossa. Jopa suuren omakotitalon kokoisia ilmanvaihdon konehuoneita laitteineen kootaan neljä, ja ilmanvaihtokanavia rakennus sisältää lopulta melkein kuusi kilometriä.
Ilmanvaihtoasentaja Timo Aaltonen työssään Renkomäen monitoimitalossa. Ilmanvaihtokanavia taloon tulee kaikkiaan 5,9 kilometriä.

Caverionin ilmanvaihtoasentaja Timo Aaltonen on saanut talviaamuna raittiin ilman annoksen pyöräillessään Renkomäen monitoimitalon työmaalle Lahdessa. Työmaa on Aaltoselle lyhyen pyörämatkan päässä, sillä hän on asunut perheineen Renkomäessä 20 vuotta. Hän on pitänyt kovasti harjun ja peltoaukeiden leimaamasta kylämäisestä alueesta, joka on melkein maalla ja kuitenkin melko lähellä Lahden keskustaa.

Renkomäki houkuttelee etenkin lapsiperheitä. Lahden kaupunki pitää palvelutarjonnasta huolta, ja keskelle kylää onkin nousemassa toiminnallinen ja yhteisöllinen monitoimitalo. Uuteen kylän keskukseen sijoittuvat Renkomäen ja Ali-Juhakkalan koulut, esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus sekä Renkomäen kirjasto. Lapsia taloon tulee 560.

Renkomäen monitoimitalon tilaaja on Lahden Tilakeskus. Rakennus on kaupungin ensimmäinen elinkaarihanke, jonka toteuttavat Skanska ja Caverion Suomi. Pääurakoitsijana toimiva Skanska vastaa rakennusteknisistä töistä suunnitteluineen ja Caverion talotekniikan kokonaistoteutuksesta suunnitteluineen sekä kiinteistön kunnossapidosta ja huollosta sekä palveluiden johtamisesta 20 vuoden ajan.

Kohteen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtipalvelu Oy.

Terveyttä, jaksamista ja viihtymistä varten

Tänä vuonna tulee 10 vuotta siitä, kun Timo Aaltonen, 45, aloitti Caverionissa silloisessa YIT:ssä. Hän valmistui aikoinaan ilmanvaihtoasentajaksi ammattikoulusta Lahdessa.

Monitoimitalot monine käyttäjineen ja muuntojoustavine tiloineen ovat nykyaikaa. Aaltosenkin aiempi työmaa oli Lahden Kivimaan monitoimitalo Aarre, jossa hän niin ikään veti ilmanvaihtoasentajien tiimiä.

Aaltonen ilmiselvästi pitää työstään: hän on ollut pienestä pitäen käsillään tekijä, ei toimistossa istuen työskentelevä. Ilmanvaihtoasentajan työ on merkityksellistä, sillä hyvä ilmanvaihto on ensiarvoisen tärkeätä terveydelle, jaksamiselle ja viihtymiselle. Yhdenkään lapsen pään ei Aaltosen mukaan pitäisi olla kipeä koulupäivän jälkeen – eikä tietenkään kenenkään muunkaan.

– Itsekin kun on ollut joissain tilaisuuksissa, joissa ei ole kunnon ilmanvaihtoa, niin on se hirveätä ollut. Tuntuu, että ei jaksa mitään, Aaltonen sanoo.

Kuin legopalikoita kasaisi

Renkomäen monitoimitalon rakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2021. Ilmanvaihtoasennuksiin päästiin elokuussa. Ilmanvaihtokonehuoneita rakennuksessa on neljä, ja niihin sijoittuu kaksi tai kolme ilmanvaihtokonetta kuhunkin. Tulo- ja poistokanavat ovat päällekkäin.

Ilmanvaihtokonehuoneen kohdalla on ulkoseinässä säleikköjen suojaama aukko. Sen kautta otetaan raitista ulkoilmaa. Käytetty poistoilma puhalletaan vesikatolle. Molemmat käsitellään suodattimin ja lämmön talteenoton kautta.

Energiatehokkuus ja alhainen hiilijalanjälki ovat monitoimitalon rakentamisessa A ja O. Vastuullinen rakentaminen näkyy myös ympäristö- ja laatutavoitteissa. Monitoimitalolle haetaan ensimmäisenä kohteena Lahdessa vaativaa neljän tähden RTS-ympäristöluokitusta.

Talossa on viisi sakaraa tai lohkoa, joiden keskellä on sydänosa. Ullakoille sijoittuvista ilmanvaihtokonehuoneista suurin on ison omakotitalon kokoinen: 250 neliötä. Pienin on suuren yksiön kokoinen.

– Harva on nähnyt konehuoneita ja koneita, ja yleensä niiden massiivinen koko yllättää, Aaltonen sanoo.

Hän kertoo, että ilmanvaihtokoneen kokoaminen on kuin legopalikoita kasaisi – tosin osat ovat huomattavasti painavampia, vaikkapa 860 kiloa. Kuitenkaan kasaamisessa ei mene kuin pari päivää. Isoin homma alkaa siinä vaiheessa, kun asentajat ryhtyvät kanavointityöhön.

Järeät koneet vaativat paljon tilaa: ilmanvaihtokonehuone voi olla suuren omakotitalon kokoinen.

Kanavoinnissa ilmanvaihtokoneesta lähtevät suorakaidekanavat eli kanttikanavat teetetään mittatilaustyönä. Huonetiloihin vievät pyöreät ilmanvaihtokanavat. Ne eristetään kylmissä ja osin lämpimissäkin tiloissa.

Renkomäen monitoimitalo kätkee sisäänsä valmistuttuaan 5,9 kilometriä ilmanvaihtokanavia. Niiden asentamisessa on apuna 3D-mallinnus, jonka kuvia Aaltonen nykyään katsoo omalta koneeltaan.

Ilmanvaihdon asennus saadaan loppuun tulevan syyskuun alussa. Sen jälkeen alkavat pari kuukautta kestävät toimintakokeet, mittaaminen ja säätö.

Monitoimitalo otetaan käyttöön kevätlukukauden alusta 2023.

– Ajattelen erityisesti taloon asettuvia lapsia ja nuoria. Onneksi heillä on mahdollista hengittää raitista ja raikasta sisäilmaa, Aaltonen sanoo.

Tuulettaminen askarruttaa Edvardia

Oppilaan kysymys: Tuuletetaanko monitoimitalon luokkia niin kuin vanhan koulun luokkia?

Näin kysyy Edvard Pousi, 10. Hän on 4C-ryhmän oppilas.

Hänelle vastaa ilmanvaihtoasentaja Timo Aaltonen, Caverion:

Olen kuullut, että Renkomäen koulussa ikkunanavausassari tuulettaa huoneen taukojen aikana. Omana kouluaikanani assaria kutsuttiin järjestäjäksi, ja hän piti huolta, että joskus kuin veitsellä leikattava raskas ilma saatiin vaihtumaan avaamalla ikkunat. Nyt kuitenkin monitoimitalossa ilmanvaihto on niin hyvin tasapainossa, että ikkunoita avaamalla ei tarvitse tuulettaa. Se ei ole itse asiassa suotavaakaan.

Juttusarjassa seurataan Renkomäen monitoimitalon valmistumista ja tutustutaan sitä rakentaviin ammattilaisiin.

Teksti: Leena Huovila
Kuvat: Panu Salonen

Artikkelisarjassa ilmestyneet julkaisut

Isä, pojat ja ottopoika rakentavat Renkomäen monitoimitaloa
Timo Aaltonen asentaa hyvän sisäilman kanavia Renkomäen monitoimitaloon