Hyppää sisältöön

Uimarantojen vesi on virkistävää ja hyvälaatuista 

Tuoreiden mittauksien mukaan Lahden uimavedet ovat hyvälaatuisia vähäisistä sinilevähavainnoista huolimatta. Uimarannoilla tulee noudattaa uimarannan sääntöjä.

Lahden uimarantojen tarkastukset on suoritettu ja uimavesinäytteet on haettu 27.6. kaikilta virallisilta uimarannoilta. Vesinäytteiden mikrobiologinen laatu oli kaikilla rannoilla hyvä. Uimavesien lämpötilat vaihtelivat 21,6–24,6 asteen välillä. Näytetulokset löytyvät uimarantojen ilmoitustaululta ja uimarantojen verkkosivuilta.

Vähäisiä määriä sinilevää on havaittu kaikilla muilla uimarannoilla paitsi Mytäjäisillä.

Seuraavalla näytteenottokierroksella 18.7. näytteet otetaan kaikilta virallisilta uimarannoilta.

Hanhipartio hätistelee valkoposkihanhia Mukkulan ja Ankkurin hietikoilla

Mukkulan Kartanonpuiston ja Ankkurin Rantapuiston uimarantojen rantahiekoilla tehdään luvanvaraista valkoposkihanhien hätistelyä drooneilla. Hanhipartiolaiset hätistelevät hanhia myös kävelemällä rauhallisesti hanhia kohti. Hätistelyä tehdään, jotta uimaranta-alueet pysyvät puhtaina.  Hätistelyä suorittavat työntekijät ovat pukeutuneet sinisiin Hanhipartio-tekstillä varustettuihin liiveihin.

Tarkkaile sinilevän määrää

Vähäinen sinilevämäärä esiintyy pieninä vihreinä hiutaleina uimavedessä. Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä aiheuta oireita uimareilla. Suihkussa käyminen uimisen jälkeen on kuitenkin suositeltavaa. Sinilevän määrä vaihtelee muun muassa sääolosuhteiden mukaan, jolloin sinilevätilanne uimarannalla voi muuttua nopeastikin.

Runsas sinilevän määrä näkyy vihreinä lauttamaisina sinileväesiintyminä tai selkeästi vihreäksi värjäytyneenä vetenä. Jos uimavedessä on runsaasti sinilevää, uimista on syytä välttää. Sinilevä voi aiheuttaa ihon punoitusta ja kutinaa, silmä- tai nenäoireita sekä oksentelua ja ripulia. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta.

Lisätietoja sinilevästä ja uimarannoista

Muista uimarantojen säännöt

  • Älä tuo lemmikkieläimiä yleisille uimaranta-alueille
  • Leiriytyminen, kalastaminen ja telttailu eivät ole sallittua uimarannoilla
  • Lintujen ruokinta ei ole sallittua uimarannoilla
  • Vie roskat roskikseen
  • Yleisillä uimarannoilla tupakointi on kielletty

Lisätiedot

Uimarannan kunnossapitoon liittyvissä epäkohdissa voi olla yhteydessä uimarannan ylläpitäjään, jonka tiedot löytyvät uimarannan ilmoitustaululta. Lahden kaupungin yleisten uimarantojen vedenlaatuun liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Lahden ympäristöterveyteen.

  • Ympäristöterveys

    Käyntiosoite

    Askonkatu 2 (BW Tower), 15100 Lahti