Kivimaan nuorisotilassa voi hengähtää ja harrastaa
Kivimaan nuorisotila on nuorten käytössä heti koulupäivän päätyttyä aina tiistaista perjantaihin. After school -toiminta on tarkoitettu Kivimaan koulun 4.-9.- luokkien oppilaille, missä nuoret voivat hengähtää koulupäivän jälkeen klo 13–15.
Vapaa-ajan toimintaan ovat tervetulleita myös muualta tulevat nuoret. Eri ikäryhmille toiminta alkaa klo 16 ja on auki iltaan asti.
Kivimaan nuorisotilan aukioloajat iltaisin:
ti: klo 16-19 kaikille nuokkuikäisille nuorille (4. -luokkalaisista ylöspäin)
ke: klo 16-19 4.-6. -luokkalaiset
to: klo 16-19 yläkouluikäiset ja vanhemmat nuoret
pe: klo 16-18.30 4.-6. -luokkalaiset ja klo 19-22 yläkouluikäiset ja vanhemmat nuoret
Nuorisotilalla järjestetään koulupäivän aikana välitunti-, pienryhmä-, harrastus- ja ryhmäytymistoimintaa.
Tila on varusteltu nuorten toiveiden mukaisesti. Tilalta löytyy toivotut pelit ja konsolit sekä mahdollisuus osallistua muun muassa ohjattuun köksäilyyn, kädentaitoihin ja liikunnallisiin toimintoihin.
Nuorisonohjaajia voi tavata myös koulupäivän aikana välitunneilla.
Kivimaan uusi nuorisotila Kivimaan monitoimitalo Aarteessa avattiin talvilomaviikolla.