Hyppää sisältöön

Edunvalvontaohjelma

Lahden seudun viime vuosien ratkaisut ja investoinnit ovat juuri nyt tehokkaasti tuke­massa Suomen ja Euroopan menestymistä globaalissa kilpailussa. Toteutamme onnis­tuneesti ja rohkeasti positiivista muutosta. Tämä tarjoaa alueelle ja koko Suomelle ainutlaatuisia mahdollisuuksia uudistua, kasvaa ja kehittyä kansainvälisesti.

Suomen ja Euroopan johtavassa ympäristö­kaupungissa kehitetyt kiertotalouden, sähköisen liikenteen, energiantuotannon ja palveluiden ratkaisut vahvistavat kansalli­sia ilmasto- ja kestävyystavoitteita.

LUT- yliopisto, vireä elinkeinoelämä, logistinen sijainti sekä merkittävät uudet investoinnit elintarviketeollisuuteen ja kiertotalouteen tarjoavat tulevaisuuden kehitys- ja kasvumahdollisuuksia.

Voimistuvan kasvun odotetaan tuovan Päijät-Hämeeseen jopa 4 000 uutta työpaikkaa. Korkeakouluopiskelijoiden määrä kasvaa tasaisesti kohti 10 000 opiskelijan tavoitetta vuonna 2030.

Positiivisen kehityksen ylläpitäminen ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttävät resursseja ja aitoa yhteistyötä valtion kanssa. Lahti ja Päijät-Häme rakentavat koko Suomen kestävää tulevaisuutta.

Mitä tarjoamme?

  • Suomen vastuullisen elintarviketeollisuuden kansainvälinen huippukeskittymä
  • Kestävien ympäristöratkaisujen rohkea toteuttaja
  • Sähköisen liikenteen kansainvälinen kiihdyttäjä
  • Liikunnan ja urheilun kansainvälinen kehitysympäristö sekä suurtapahtumien ja urheilumatkailun areena

Mitä tarvitsemme?

  • Elinvoimaa tukevat ratkaisut
  • Huippuosaajat, ammattitekijät ja kansainvälisen luokan TKI-ympäristöt yrityksien kasvun tueksi
  • Maakunnan saavutettavuus ja kehittyvän kaupunkiseudun infrastruktuuri
  • Kansainvälisestä urheilusta ja suurtapahtumista liiketoimintaa ja työtä Suomeen
  • Kuntien rahoituksen ja laadukkaiden palveluiden turvaaminen
  • Vaikuttavuutta aluekehitykseen
Tutustu edunvalvontaohjelmaamme