Hyppää sisältöön

Polta puuta viisaasti

Kotitalouksien lämmityskulujen nousu huolestuttavat asukkaita ja he valitsevat yhä useammin takkatulen korvaamaan sähkölämmitystä. Mutta miten poltat puuta viisaasti?

  • Ei savua ilman tulta?

    • Kutsu nuohooja puhdistamaan tulisija ja hormi riittävän usein. Nuohoojalta voi kysyä myös poltto-ohjeistusta.
    • Sytyttämisvaiheen jälkeen voi mennä ulos vilkaisemaan savun määrää ja väriä. Kun piipusta tulee sytyttämisen jälkeen vähän vaaleaa savua, mikä ei haise kitkerältä, homma on onnistunut.
    • Parhaassa tapauksessa sytytysvaiheen jälkeen piipusta näkyy vain lämpöväreilyä. Keltaiset liekit takassa ovat hyvä merkki.
    • Seuraa vetoa. Vähennä vetoa lopussa, mutta sulje pelti vasta, kun hiillos on tummunut kokonaan.
    • Tulisijan antama hyöty pienenee liialla lämmittämisellä, ja tulisijan rakenteet voivat kärsiä.

Polta vain kuivaa puuta

Jos sinulla ei ole aikaa kuivattaa puuta riittävän kauan, hanki kuivaa puuta. Puun kuivaminen kestää vähintään noin vuoden kaadosta. Kuiva klapi halkeilee päästä ja helähtää kirkkaasti, kun klapeja lyö vastakkain.  Säilytä puut oikein: ilmavasti, sateelta suojassa esimerkiksi tuulettuvassa puuvajassa.

Miten poltat puuta viisaasti?