Hyppää sisältöön

Ahtialan koulusta löydetty kosteuspoikkeamia – koko alakouluun tehdään kuntotutkimus

Ahtialan alakoulun E-siivessä tehtiin sisäilmateknisiä tarkasteluita, koska henkilöstöllä esiintyi sisäilmaoireita.

Tarkasteluissa havaittiin, että koko E-siiven kantavien väliseinälinjojen alueella on kosteuspoikkeamia muovimattopäällysteen alla. Maakosteus pääsee kyseisillä seinälinjoilla nousemaan maaperästä alapohjan betonilaattaan ja kertymään tiiviin muovimattopäällysteen alle, mikä johtuu alapohjarakennetyypistä. Tällä voi olla sisäilmaan heikentävä vaikutus.

E-siiven alapohjarakenteen korjaustoimista tiedotetaan myöhemmin erikseen, kun suunnitelmat tarkentuvat.

E-siiven pinta-ala on noin 400 neliömetriä. Alakoulun E-siiven läheisyydessä sijaitsee kaksi vastaavaa ”kampasiipeä”. Kosteuspoikkeamahavainnon vuoksi myös näiden kahden siiven alapohjarakenne tutkitaan.

Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus

Lahden Tilakeskus ryhtyy valmistelemaan koko Ahtialan toimipisteen alakouluosan kokonaisvaltaista kosteus- ja sisäilmateknistä kuntotutkimusta. Näin rakennuksen kokonaiskunto ja korjaustarpeet saadaan keskitetysti ja luotettavasti selvitettyä.

Alakoulurakennus on valmistunut vuonna 1994, yläkoulurakennus valmistui 2002. Kuntotutkimus on valmis arvion mukaan noin kuuden kuukauden kuluttua.

Sisäilmatyöryhmä perustetaan

Ahtialan koululle perustetaan tarkastelussa saatujen havaintojen takia kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä.

Työryhmän perustamispalaveri pyritään järjestämään marraskuun aikana. Työryhmän toiminnasta ja sisäilmatoimintamallin mukaisesta ratkaisuprosessista lisätietoa. Tällä hetkellä edetään sisäilmatoimintamallin mukaisen ratkaisuprosessin jatkoselvitysvaiheessa.

Asianosaisia pidetään ajan tasalla asioiden etenemisestä tiedotteiden avulla.

Aihealueet