Hyppää sisältöön

Elokuun loppuun Ukrainan passilla maksutta LSL:n bussimatkat ja kaikki turvapaikanhakijat maksutta museoihin, uimaan ja kuntosalille

Ukrainan passilla tai passin haltuunottotodistuksella voi matkustaa maksutta LSL:n bussilla 31.8.2022 asti. Kaupungin museoihin, maauimalaan, uimahalleihin ja kuntosalille pääsevät maksutta ukrainalaiset sekä kaikki turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua hakeneet ja asiasta päätöksen jo saaneet henkilöt elokuun loppuun asti.

Oikeuden liikunta- ja kulttuuripalvelujen maksuttomaan sisäänpääsylippuun voi jatkossa todentaa oleskelulupakortilla tai todistuksella, josta käy ilmi turvapaikan tai tilapäisen suojelun hakeminen. Kirjaston palvelut ovat kaikille maksuttomia.   

Lahden seudun liikenteen LSL:n tuki ukrainalaisille mahdollistaa erityisesti sen, että Nastolan alueella asuvat pääsevät hakemaan Sammonkadun avustuskeskuksesta ruokakassit edelleenkin haasteellisessa taloustilanteessaan. Maksuton matkustusoikeus on helposti todennettavissa, ja ukrainalaiset vakioasiakkaat ovat jo tulleet bussikuskeille tutuiksi.   

Sivistyspalveluissa arvioitiin uudelleen uimahallien ja kuntosalien, maauimalan ja museoiden palveluihin maksutta pääseviä henkilöryhmiä.
– Sivistyspalveluissa haluamme tarjota maksuttoman kesäajan pääsyn kulttuurin ja liikunnan palveluihin Ukrainasta sotaa paenneille sekä muille turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua hakeneille tai päätöksen jo saaneille henkilöille, toteaa sivistysjohtaja Tiina Granqvist.
– Liikunta ja kulttuuri tarjoavat mielekästä tekemistä, ja haluamme näin edistää Lahdesta turvapaikkaa hakeneiden kotiutumista ja hyvinvointia.  
 

Oleskelulupakortilla tai todistuksella, josta käy ilmi turvapaikan tai tilapäisen suojelun hakeminen pääsee  

  • harrastamaan vesiliikuntaa Kivimaan, Lahden, Saksalan ja Nastolan uimahalleissa sekä uimahallien kuntosaleille ja maauimalaan. Nastolan alueella on jo alkukesästä järjestetty useita uimakouluja Ukrainasta saapuneille perheille. Katso osoitteet ja kesän aukioloajat www.lahti.fi/en 
  • kaupunginmuseon näyttelyihin. Katso Hiihtomuseon, Radio- ja tv-museo Mastolan sekä Malvan näyttelyt, osoitteet ja aukioloajat:lahdenmuseot.fi 
  • Lahden Kesänäyttämön Max ja Moritz -musikaaliesityksiin vielä 10.7. asti, kun varaat lipun 30.6.2022 mennessä. Lippuvaraukset: liput.lahti@gmail.com ja p. 044 716 1601 (ma–pe klo 9–15). 

Kirjastot ovat avoimia tiloja kaikille 

Kirjasto on turvallinen paikka tehdä töitä, opiskella, tavata tuttuja, viihtyä tai osallistua kirjaston tarjoamiin palveluihin. Kirjaston palvelut ovat maksuttomia ja kirjasto palvelee myös kesäaikaan. Kysy lisätietoja ja opastusta kirjaston henkilökunnalta. Tietoa kirjaston palveluista ja aukioloajoista: lastu.finna.fi 

Lapsille ja nuorille kesätekemistä 

Koulujen loma-aikana on tarjolla monipuolista kesätekemistä lapsille ja nuorille. Nuorisopalvelut tarjoaa vapaa-ajan toimintaa 4.–9.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille esimerkiksi nuorisotiloissa. lahti.fi/nuorisopalvelut 

Tietoa lasten, nuorten ja perheiden harrastusmahdollisuuksista ja vapaa-ajantoiminnoista Lahdessa löydät verkkosivustolta: harrastelahti.fi 

Lahti on kaupunki, jota asukkaat kehittävät yhdessä ja josta syntyy jatkuvasti persoonallista uutta. Aitous, rohkeus, kekseliäisyys ja vastakohtaisuus tekee Lahdesta Lahden.