Hyppää sisältöön

EU:n ympäristökomissaari Virginijus Sinkevičius vieraili Lahdessa

Ympäristökomissaari tutustui Euroopan ympäristöpääkaupunkiin sekä tapasi paikallisia ympäristötekijöitä.

Ympäristökomissaarille esiteltiin Lahtea Euroopan ympäristöpääkaupunkina. Lisäksi ympäristökomissaari pääsi tapaamaan paikallisia ympäristötekijöitä Pikku-Vesijärven puistossa. Tapaamisessa olivat paikalla Diakoniaopiston Theatrum Olgan opiskelijoita lehtori Lasse Kantolan johdolla sekä ympäristöpääkaupungin asukaslähettiläs Niko Niemi. Vierailu huipentui kierrokseen Sibeliustalossa, jossa on tarkoitus pitää syksyllä ympäristöpääkaupunkiin liittyviä kansainvälisiä tilaisuuksia.

Komissaari piti Lahtea inspiroivana esimerkkinä muille eurooppalaisille kaupungeille. Lisäksi hän piti Lahden valintaa Euroopan ympäristöpääkaupungiksi hyvin perusteltuna.

– Lahti tekee läheistä yhteistyötä Euroopan komission kanssa. Se luo meille pohjaa tulevalle yhteistyölle ja edistää Lahden kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden toteutumista. Kiva, että Pikku-Vesijärven puistossa on nyt myös komissaarin itse asentama linnunpönttö. Saapa nähdä, minkälainen asukas sinne tulee, kertoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Juha-Pekka Huotari
Komissaari pääsi kiinnittämään linnunpöntön Pikku-Vesijärven puiston puuhun.

Aihealueet