Hyppää sisältöön

Jalkapallon neljän maan parlamenttiturnaus Lahdessa 26.–29.5.2022

Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkue isännöi Neljän maan parlamenttiturnausta Lahdessa 26.–29.5.2022.

Neljän maan parlamenttiturnaus on järjestetty Suomessa viimeksi kuusi vuotta sitten. Käytännön järjestelyt Lahden kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa ovat olleet käynnissä jo pitkään, sillä turnaus piti alun perin järjestää Suomessa jo vuonna 2020. Koronasta johtuen tapahtumaa on jouduttu siirtämään jo kaksi kertaa.

Turnaus on kansainvälisesti harvinaislaatuinen perinne Euroopan parlamenttien välisessä liikuntatoiminnassa, sillä se järjestetään tänä vuonna jo 49. kerran. Perinteen aloittivat Itävallan, Saksan liittotasavallan ja Sveitsin parlamenttien jalkapallojoukkueet, jotka kokoontuivat ”Euroopan parlamenttien mestaruusturnaukseen” ensimmäisen kerran Sveitsin Altstättenissä vuonna 1971.

Kuudennessa turnauksessa vuonna 1978 turnauksen joukkuemäärä vakiintui neljään, kun mukaan hyväksyttiin Suomen eduskunnan joukkue. Suomen osallistumisen yhtenä kannustimena oli epämuodollisten keskusteluyhteyksien vahvistaminen keskieurooppalaisiin parlamentteihin.

Neljän maan kansanedustajien keskustelut ovat edelleen parlamenttiturnauksen merkityksen ytimessä, pelikentällä käytävän hyvähenkisen kamppailun ohella. Urheilu yhdistää yli rajojen.

Paikalliset toimijat kantavat suurimman vastuun turnauksen toteuttamisesta. Urheilukaupunki Lahdessa kisatapahtuman toteutus on erinomainen osoitus kaupungin eri tahojen välisestä yhteistyöstä. Perinteikäs, lahtelainen jalkapalloseura Lahden Reipas vastaa perjantain 27. ja lauantain 28.5. ottelujärjestelyistä Lahden stadionilla. Turnauksen yhteydessä vieraille esitellään lahtelaista urheiluosaamista ja kiertotaloutta, Lahtea yliopistokaupunkina sekä Lahden seutua yhtenä Euroopan parhaista ja vastuullisimmista matkailukohteista.

Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kisaa Lahden urheilukeskukseen perjantaina 27. ja lauantaina 28.5. Pelit pelataan päivittäin noin klo 10-15. Nimekkäistä pelaajista kapteeni, ministeri Ville Skinnarin luotsaamassa joukkueessa pelaavat mm. puolustusministeri Antti Kaikkonen, elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Aihealueet