Hyppää sisältöön

Kaupunginhallituksen päätökset 29.11.

Kaupunginhallitus päätti lausunnosta lakihankkeeseen ja keskusteli joulutunnelmaa lisäävistä toimenpiteistä.

Kaupunginhallitus päätti antaa ympäristöministeriölle kriittisen lausunnon kaavoitus- ja rakentamislakihankkeesta. Lahden kaupungin keskeisenä viestinä on, että nykyiseen järjestelmään tulisi esittää vain hyvin perusteltuja muutoksia. Voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki toimii monelta osin hyvin ja antaa hyvät mahdollisuudet kehittää aluesuunnittelua joustavaan ja mahdollistavaan suuntaan.

Uudistuksessa on nähty puutteita ja kuntasektoria ei ole kutsuttu mukaan valmisteluun riittävän aikaisessa vaiheessa. Vastaavan kriittisen lausunnon antavat myös muun muassa suurten kaupunkien C21-verkoston kunnat ja Kuntaliitto. Käsittelyn aikana kaupunginhallitus velvoitti lisäämään lausuntoon yhteenvedon ja korostamaan siinä, että lain valmistelu olisi kriittisiltä osin aikataulusyistä syytä keskeyttää.

Kaupunginhallitus kävi kokouksessa keskustelua Rakokiven torin joulukuusesta ja jouluvaloista. Hallituksen erityisenä toiveena on, että Rakokiven torille hankitaan joulukuusi ja valaistus myös tälle kaudelle.

Keskustelun aikana todettiin, että jatkossa koko kaupungin joulutunnelman ja yleisemminkin tunnelman rakentamiseen tarvitaan nykyistä enemmän ennakoivaa ja osallistavaa suunnittelua.

Kaupunginhallituksen asialista