Hyppää sisältöön

Kaupunginhallitus käynnisti Kisapuiston uudistamisen

Lahden kaupunginhallitus hyväksyi Kisapuiston kokonaissuunnitelman 4.10. Pesäpallokentän ja tekojääradan osalta jatkovalmistelu käynnistyy heti ja päätökset jalkapallostadionista tehdään myöhemmin tänä vuonna.
Ilmakuva Kisapuistosta syysväreissä

Kisapuiston alueen kokonaissuunnitelman tavoitteena on tarjota korkeatasoinen ympäristö kilpaurheilulle, harrastusliikunnalle ja vapaa-ajan toiminnalle.

Laajamittainen uudistaminen lähtee välittömästi eteenpäin pesäpallokentän ja tekojääradan jatkovalmistelulla. Kokonaisuuden päätökset ja toteutus tehdään vaiheittain. Jalkapallostadionia edistetään Lahden kaupungin ja FC Lahden kumppanuushankkeena.

Kaupunginhallitus lisäsi päätökseen, että se saa tilannekatsauksen Kisapuiston kokonaisuuden etenemisestä joulukuussa 2021. Lisäksi uudistamisen lähtökohdaksi kirjattiin, että Kisapuiston uuden tekojääradan ja pesäpallokentän rakentaminen käynnistetään vuonna 2022.

Kisapuiston arvioidut investointikustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 15 miljoonaa euroa. Arvio sisältää pesäpallokentän, tekojääradan, yleistä aluerakentamista ja stadionin uuden pääkatsomo- ja palvelurakennuksen.

Kaupunginhallituksen asialista 4.10.2021 

Lue lisää Kisapuistosta