Hyppää sisältöön

Kolme innovaatiokilpailussa menestynyttä vastuullisuushanketta sai ympäristöpääkaupungin rahoituksen

Ympäristöpääkaupungin innovaatiokilpailu tuotti 26 käytännön ratkaisuehdotusta ympäristöhaasteisiin. Kolme kilpailussa menestynyttä hakijaa sai rahoituksen omalle vastuullisuusprojektilleen.

Ympäristöpääkaupunki Lahti käynnisti tammikuussa innovaatiokilpailun, jossa yritys- ja kaupunkikumppanit saivat esittää ympäristöteemaisia kehityshaasteita ratkaistavaksi. Oman haasteensa asettivat Heinolan ja Lahden kaupungit sekä Sitowise, CGI Suomi ja Hämeen Kauppakamari.

Ympäristöpääkaupungin jatkorahoitusta myönnettiin Sitowisen, Heinolan kaupungin sekä Hämeen Kauppakamarin esittämien haasteiden ratkaisuideoille. Heinolan kaupunki etsi ratkaisuja kestävän liikkumisen lisäämiseen ja Sitowise kaupunkilaisten osallistamiseen. Hämeen Kauppakamarin haasteessa pohdittiin yritysten materiaalivirtojen hallitsemista.

– Innovaatiokilpailu tuotti kaikkiaan 26 käytännön ratkaisuehdotusta ympäristöhaasteisiin. Näistä kolme parasta projektia sai jatkorahoituksen, jonka turvin hankkeet voidaan nyt käytännössä toteuttaa. Yksi ympäristöpääkaupungin tärkeistä tehtävistä on edistää pienten ja suurempien toimijoiden välisiä yhteistyömahdollisuuksia. Tämä toteutuu kaikissa rahoitusta saaneissa innovaatiohankkeessa, kertoo ohjelmajohtaja Saara Vauramo ympäristöpääkaupunkihankkeesta.

Rahoitusta myönnettiin seuraaville hankkeille:

Oma ravintolan ilmastoasiantuntija, UseLess Company, 50 000 €

Projektissa toteutetaan digitaalinen palvelu, joka toimii ravintolan omana ilmastoasiantuntijana. Digitaalisen palvelun avulla ravintolat voivat seurata hiilijalanjäljen kehittymistä, toteuttaa asiakaskyselyitä sekä määrittää omia vastuullisuustoimenpiteitään. UseLess Companyn taustalla on LUT-yliopiston kestävyystutkimuksesta ponnistaneita asiantuntijoita.

Heinola Polkee, MOPRIM, 50 000 €

Heinola polkee -projekti tarjoaa yhteisöille nykyaikaisen ja pelillistävän tavan kannustaa henkilöstöä työmatkapyöräilyyn. Projektin taustalla on Moprimin kehittämä Move Together -sovellus, jolla käyttäjät voivat kerätä liikkumistietoaan automaattisesti sekä saada tietoa sen päästöistä. Moprim on ollut aiemmin mukana Lahden kaupungin CitiCAP-hankkeessa, jossa kehitettiin asukkaiden henkilökohtaiseen päästökauppaan liittyvä sovellus.

Kylätalkoot, Tmi Marianne Kämi ja Johanna Ruuhijärvi, 34 000 €

Kylätalkoot on asuinaluekohtainen osallistamisen hanke, jossa kaksi yhteisökehittäjää auttavat asukasyhdistyksiä viestimään omasta toiminnastaan, etsimään uusia aktiiveja ja kehittämään alueellista osallisuutta. Projektissa myös kerrytetään uutta tietoa eri asuinalueiden asukasprofiileista ja kestävän kehityksen vaikuttamisen keinoista. Hankkeessa tuotetaan lisäksi työkirja, jonka avulla hankkeen aikana luotua mallia ja työkaluja voivat hyödyntää asukasyhdistykset ympäri Suomen. Kylätalkoot-hanke toteutetaan yhteistyössä Sitowisen muotoiluasiantuntijoiden kanssa.

Innovaatiokilpailun arviointiryhmä arvioi kilpailuehdotukset yhdessä yhteistyökumppaneiden edustajien kanssa.

Lisätietoja: