Hyppää sisältöön

Konserni- ja tilajaosto 29.11.

Konserni- ja tilajaosto esittää kaupunginhallitukselle, että kaupungin omistajaohjauksen periaatteita selvennetään. Kaupunginhallituksesta asia etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Kirjausten päivityksellä pyritään parantamaan omistajaohjauksen periaatteiden luettavuutta poistamalla päällekkäisyyksiä. Konserni- ja tilajaosto päätti poistaa omistajaohjauksen periaatteista kohdasta 8. sanan ”lähtökohtaisesti”.

Jaosto päätti hyväksyä Päijät-Hämeen Ajoharjoittelurata Oy:n ja Lahti Energia Oy:n anoman lyhennyssuunnitelman muutokseen liittyvän riskilisäyksen. Lisäksi jaosto hyväksyi Lahti-konsernin yhtiöiden riskiarviot.

Jaosto määräsi konserniohjauksen päällikkö Veli-Pekka Ignatiuksen edustamaan Lahden kaupunkia Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidetään 1.12.2021.

Kevään kokousajoiksi päätettiin: 24.1., 14.2., 21.3., 11.4., 9.5. ja 20.6.

Konserni- ja tilajaosto päätti asiat esityslistan mukaisesti tehden seuraavat kirjaukset pöytäkirjaan:

128 § Omistajaohjauksen periaatteet

Konserni- ja tilajaosto päätti poistaa omistajaohjauksen periaatteista (liite) kohdasta 8. sanan ”lähtökohtaisesti”.

Lisätietoja:
Konserni- ja tilajaoston puheenjohtaja Jorma Ratia, p. 044 716 1215
Konserniohjauksen päällikkö Veli-Pekka Ignatius, p. 044 716 1895