Hyppää sisältöön

Lahden kaupungin yrityspalveluseteleiden haku on avattu

Lahden kaupunki myöntää tänä vuonna 40 kappaletta myynnin ja markkinoinnin yrityspalveluseteleitä sekä 20 kappaletta kestävän kasvun yrityspalveluseteleitä, jotka on tarkoitettu yrityksen ympäristövastuullisuuden kehittämiseen.

Lahden kaupunki jakaa jälleen 5000 euron arvoisia yrityspalveluseteleitä 40 lahtelaisyritykselle. Seteli on tarkoitettu yksinyrittäjien sekä alle 50 henkeä työllistävien mikro- ja pienyritysten myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen.

Ympäristöpääkaupunkivuoden hengessä Lahden kaupunki jakaa lisäksi 20 lahtelaisyritykselle kestävän kasvun yrityspalvelusetelin. Seteli on suuruudeltaan 2500 euroa ja setelin saajan omavastuu 500 euroa. Kestävän kasvun yrityspalvelusetelin myöntämisehdot ovat samat, mutta seteliä voi hyödyntää yrityksen ympäristövastuullisuuden ja siitä syntyvän kilpailuedun kehittämiseen.

Yrityspalveluseteleiden hakuaika on 16.4.-3.5. Hakulomake sulkeutuu 3.5.2021 kello 23.59. Yrityspalveluseteleistä löytyy lisätietoa Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n sivuilta.

Hakulomake 2500 euron kestävän kasvun yrityspalvelusetelin hakuun

Hakulomake 5000 euron myynnin ja markkinoinnin yrityspalvelusetelin hakuun

Lisätietoja:

elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen, p. 044 018 7378