Hyppää sisältöön

Lahden kaupunki tukee Ukrainaa 65 000 eurolla

Lahden kaupunki aikoo avustaa Ukrainan valtiota ja sen kansalaisia 65 000 eurolla sodasta aiheutuvien humanitaaristen ongelmien lieventämiseksi. Kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina 7.3.

Lahti toimii aktiivisesti verkostoissaan ja kannustaa myös muita Suomen kuntia yhteistyöhön ja avustamiseen Ukrainan humanitaarisessa kriisitilanteessa.

Lahti on mukana myös Eurocities-verkoston jäsenenä kampanjoimassa Ukrainan puolesta. Eurocities on merkittävä suurten eurooppalaisten kaupunkien verkosto ja vaikuttaja EU-politiikassa. Verkosto on ryhtynyt kokoamaan ja julkaisemaan tietoja jäsenkaupunkiensa toimenpiteistä Ukrainan tukemiseksi. Verkosto organisoi myös sosiaalisessa mediassa toteutettavan kampanjan 12.3.

Aihealueet