Hyppää sisältöön

Lahden Lasten 39. Talvikarnevaalit järjestetään 29.1.–13.2.2022 teemalla Lumikukka ja Naavaparta

Jo 39. kertaa järjestettävät Lahden Lasten Talvikarnevaalit kokoaa upean kirjon lastentapahtumia eri puolille Lahtea. Kutsumme järjestöjä, kouluja, alan harrastajaryhmiä, taiteen opiskelijoita ja ammattiryhmiä sekä kaupungin kulttuurilaitoksia mukaan järjestämään ohjelmaa Talvikarnevaaleille. Toivomme todella, että pitkästä aikaa pääsemme järjestämään perinteiset Talvikarnevaalit täynnä upeita esityksiä ja aitoja kohtaamisia.

Talvikarnevaalien teema ja ohjelma

Teemana tulevilla Talvikarnevaaleilla on Lumikukka ja Naavaparta.

Toivomme ohjelmanjärjestäjiltä monipuolisia, innostavia, uudenlaisia ja eri taiteen aloilta tulevia esityksiä sekä työpajoja Talvikarnevaaleille. Toiveenamme on saada aikaisempien vuosien tapaan laaja yhteistyökumppaneiden joukko mukaan toteuttamaan iloista koko perheen festivaalia. Tavoitteena on, että lapset eri ikäryhmissä tulisivat huomioiduksi ohjelmistossa. Mikäli sinulla ei ole valmista ohjelmaa, mutta haluat mukaan karnevaaliohjelmaan, voit ottaa yhteyttä ja kysyä, millaista ohjelmaa karnevaaleille voisi tarjota. Yhdessä saamme aikaan uudenlaisen ja monipuolisen festivaalin!

Ilmoita ohjelmasi oheisen linkin kautta perjantaina 17.12.2022 klo 12.00 mennessä täällä.

Talvikarnevaalien tilavaraus

Lahden kaupungin kulttuuripalvelut tukee esitystoimintaa Lahdessa tarjoamalla ohjelmanjärjestäjille veloituksetta Kansantalon Vaahterasalia (Aleksanterinkatu 26 B) ja Pikkuteatteria (Loviisankatu 8) esitystiloiksi Talvikarnevaalien aikana. Ohjelmanjärjestäjät voivat hakea esitykselle yhden harjoitus- ja yhden esityskerran.  Otamme vastaan tilavaruksia Pikkuteatterille ja Vaahterasalille.

Hae tilaa täältä perjantaihin 29.10.2021 klo 12.00 mennessä täällä.

Kilpailu Lahden Lasten Talvikarnevaalien 2022 julistekuvasta

Lahden Lasten Talvikarnevaaleille haetaan vuosittain kuvitusta kilpailun avulla. Kilpailussa voittanut kuvitus tulee näkymään laajasti eri yhteyksissä painetussa julisteessa ja lisäksi se tulee näkymään verkkosivuilla, kaupungin citytauluissa, lehti-ilmoituksissa, some-kanavilla ja muussa markkinoinnissa.

Talvikarnevaalien teeman toivotaan näkyvän vahvasti ehdotuksessa. Otathan huomioon myös Talvikarnevaalien talvisen ajankohdan.

Kilpailu on avoin Lahden muotoiluinstituutin ja Kaarisillan opiskelijoille sekä Kauno ry:n jäsenille. Kilpailuaika on 4.10.29.10.2021. 

Lahden kaupungin ja Kauno ry:n edustajista ja edellisen vuoden voittajateoksen tekijästä koottu työryhmä valitsee kilpailuun jätetyistä ehdotuksista työn, jota lähdetään työstämään eteenpäin. Voittaneen työn tekijä valmistaa lisäksi kuusi (6) kpl samaa tyyliä noudattavaa pienempää kuvituskuvaa, joita käytetään myös Talvikarnevaalien markkinoinnissa.

1. Työt palautetaan perjantaihin 29.10.2021 klo 18.00 mennessä Galleria Uuteen Kipinään.
Osoite: Kymintie 1, 15140 Lahti, avoinna ti-pe klo 12–18, la-su klo 12–16

2. Liitä mukaan suljettu kirjekuori, jossa on päällä nimimerkki ja sisällä yhteystietosi.

Valitusta työstä maksetaan 800 € korvaus (korvauksesta vähennetään verot) ja kuvien käyttöoikeudet jäävät Lahden kaupungille.

 

Lisätietoja:
Lahden kaupunki
Henna Keihäs
kulttuurituottaja
p. 050 383 6551
henna.keihas@lahti.fi

Matti Karhos
kulttuuriasiainpäällikkö
p. 050 387 8792
matti.karhos@lahti.fi