Hyppää sisältöön

Lahden uimarannoilla vesi virkistävää ja uimakelpoista – sinilevätilanne voi vaihdella nopeasti

Uimavedet ovat hyvälaatuisia, mutta uimarannoilla on jo havaittu sinilevää vaihtelevasti. Sinilevää voi esiintyä runsaasti uimavedessä lämpimänä ajanjaksona. Uimarannoilla tulee noudattaa uimarannan sääntöjä.

Lahden uimarantojen kesän toiset uimavesinäytteet on haettu 21.6. Vesinäytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Uimavesien lämpötilat vaihtelivat 17,4–20,2 asteen välillä.

Sinilevää on havaittu vähäisiä määriä kaikilla rannoilla paitsi Mytäjäisten uimarannalla. Kariston uimarannalla havaittiin 21.6 sinilevää runsaasti rantavedessä. 23.6 Merrasjärven uimarannan rantavedessä oli havaittavissa pieniä sinilevälauttamuodostumia. 23.6 uimavedet olivat kuitenkin uimakelpoisia, vaikka sinilevää havaittiin vähäisiä määriä useilla uimarannoilla.

Sinilevän määrä vaihtelee muun muassa sääolosuhteiden mukaan, jolloin sinilevätilanne uimarannalla voi muuttua nopeastikin. Lahden ympäristöterveys tarkkailee sinilevätilannetta aktiivisesti lämpimänä ajanjaksona.

Uimavesitulokset löytyvät uimarantojen ilmoitustaululta ja kaupungin verkkosivuilta. Uimavesituloksissa on myös näytteenottopäivänä tehty sinilevähavainto.  Seuraavat näytteet virallisilta uimarannoilta otetaan 12.7.

Tarkkaile sinilevän määrää

Runsas sinilevän määrä näkyy vihreinä lauttamaisina sinileväesiintyminä tai selkeästi vihreäksi värjäytyneenä vetenä. Jos uimavedessä on runsaasti sinilevää, uimista on syytä välttää.

Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä aiheuta oireita uimareilla. Suihkussa käyminen uimisen jälkeen on kuitenkin suositeltavaa. Sinilevä voi aiheuttaa ihon punoitusta ja kutinaa, silmä- tai nenäoireita sekä oksentelua ja ripulia. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta.

Hanhia hätistellään kesäkuun loppuun

Mukkulan Kartanonpuiston ja Ankkurin Rantapuiston uimarannoilla tehty hanhien hätistely on toiminut hyvin ja hanhia ei ole nähty kyseisillä rannoilla viime viikkoina. Koska rannat ovat pysyneet siistissä kunnossa, drone-hätistely lopetetaan kesäkuun lopussa. Hätistelyä jatketaan tarvittaessa.

Hanhipartiolaiset tunnistaa sinisistä liiveistä.

Noudata uimarannan sääntöjä

  • Lemmikkieläinten tuominen yleisille uimaranta-alueille on kielletty
  • Leiriytyminen, kalastaminen ja telttailu eivät ole sallittua uimarannoilla
  • Lintujen ruokinta ei ole sallittua uimarannoilla
  • Tupakointi on kielletty yleisillä uimarannoilla
  • Rantojen puhtaanapidon ja viihtyvyyden kannalta on tärkeää, että roskia ei jätetä maahan

Uimarannan kunnossapitoon liittyvissä epäkohdissa voi olla yhteydessä uimarannan ylläpitäjään, jonka tiedot löytyvät uimarannan ilmoitustaululta ja kaupungin verkkosivuilta. Lahden kaupungin uimarantojen vedenlaatuun liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Lahden ympäristöterveyteen.

Lisätietoja sinilevästä ja uimarannoista

Lisätiedot

  • Ympäristöterveys

    Käyntiosoite

    Askonkatu 2 (BW Tower), 15100 Lahti

Aihealueet