Hyppää sisältöön

Lahtelaisen olympiavoittajan palkitseminen

Lahtelainen Hannes Björninen ratkaisi jääkiekossa Suomelle kultaa Pekingin olympialaisissa. Kaupunginhallitus haluaa muistaa omaa sankariaan merkittävällä tavalla. Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan Lahden kaupungin strategisen valmiussuunnitelman yleisen osan julkisen ja salassa pidettävän version.
Hannes Björninen pelasi Pelicansissa vuonna 2020

Lahtelainen Hannes Björninen ratkaisi jääkiekossa Suomelle kultaa Pekingin olympialaisissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun suomalainen joukkue on voittanut olympiakultaa. Hannes Björninen on osallistunut myös ympäristöpääkaupunkihankkeeseen.

Kaupunginhallitus haluaa muistaa omaa sankariaan merkittävällä tavalla, joka on hänelle itselleen mieleinen.

Kaupunginhallitus hyväksyi strategisen valmiussuunnitelman

Lahden kaupungin strategisen valmiussuunnitelman tavoite on ylläpitää turvallista elinympäristöä ja tuottaa kaupungin palveluita mahdollisimman häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.

Valmiussuunnitelman strateginen osa sisältää kuvauksen kaupungin varautumisesta häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, kaupungin elintärkeistä toiminnoista ja uhkamalleista, yhteenvedon yksiköiden valmiussuunnitelmien tavoitteista ja toimenpiteistä sekä linjauksen kriisijohtamisesta eri tilanteissa.

Lahden kaupungin strategisen valmiussuunnitelman tavoite on ylläpitää turvallista elinympäristöä ja tuottaa kaupungin palveluita mahdollisimman häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.

Kaupunginjohtaja LAB-ammattikorkeakoulun hallitukseen

Kaupunginhallitus nimesi kaupunginjohtaja Pekka Timosen LAB-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukseen vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.

Lahden ammattikorkeakoulun ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhdistymisen myötä syntynyt/vä LAB-ammattikorkeakoulu aloitti toimintansa 2020. Lahden kaupungilla on oikeus nimetä LAB-ammattikorkeakoulun hallitukseen jäsen.

Asiantuntijakuulemisessa kuultiin Kisapuiston stadionin rakentamisneuvotteluista. Sovittiin, että kaupunginhallitus saa kokoukseensa huhtikuun aikana uuden tilannekatsauksen Kisapuistosta.

Kaupunginhallituksen kokouksen asialista

Lisätiedot