Hyppää sisältöön

Lahti vetää varsinkin nuorta väkeä Päijät-Hämeen muista kunnista

Päijät-Hämeen väkiluku oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan  vuoden 2020 lopussa 199 223, 381 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lahden väkiluku oli 120 039, 216 henkilöä enemmän kuin vuonna 2019.

Muissa Päijät-Hämeen kunnissa väestön määrä väheni vuoden 2020 aikana, eniten Heinolassa (-159 henk.), Hollolassa (-148 henk.) ja Orimattilassa (-122 henk.). Vuosien 2015-2020 aikana Päijät-Hämeen väkiluku on vähentynyt 2 786 henkilöllä. Eniten väki väheni Heinolassa (-1 187 henk.) ja Hollolassa (-734 henk.), vain Lahdessa  väkiluku kasvoi, 1 395 henkilöllä vuosien 2015-2020 aikana. Luonnollinen väestönkasvu (syntyneet-kuolleet) oli  Päijät-Hämeessä 4 117 henkilöä miinuksella vuosien 2015-2020 aikana, eniten miinuksella oltiin Lahdessa ( -1 274 henkilöä) ja Heinolassa (-1 062 henkilöä).

Kehityksen taustalla on väestön ikääntyminen ja syntyvyyden aleneminen 2010-luvulta lähtien. Luonnollisen väestönkasvun negatiivinen kehitys jatkuu ja voimistuu tulevaisuudessa Päijät-Hämeessäkin ilman vahvaa tulomuuton ja syntyvyyden kasvua.

Vain Lahti kasvoi kuntien välisessä muutossa vuosina 2015-2020

Vuosien 2015-2020 aikana kuntien välinen nettomuutto on vähentänyt Päijät-Hämeen väkilukua noin 1 300 henkilöllä. Eniten vähennystä oli Hollolassa ja Heinolassa, yli 500 henkilöä, vain Lahdessa kuntien välinen muutto kasvatti väkilukua, 942 henkilöllä.

Maahanmuutto kasvatti Päijät-Hämeen väkilukua vuosien 2015-2020 aikana 2 666 henkilöllä. Eniten kasvua oli Lahdessa, 1 735 henkilöllä sekä Heinolassa (388 henk.) ja Asikkalassa (259 henk.). Ilman positiivista nettomaahanmuuttoa Lahden väkiluku olisi vähentynyt 340 henkilöllä vuosien 2015-2020 aikana.

Vuosien 2015-2019 aikana Lahden kuntien välinen nettomuutto oli 1 504 henkilöä positiivinen muista Päijät-Hämeen kunnista. Eniten muuttovoittoa Lahti sai Heinolasta, 491 henkilöä sekä Orimattilasta ja Asikkalasta, noin 300 henkilöä.

0-14-vuotiaiden ikäluokasta Lahdesta on muuttanut Hollolaan vuosien 2015-2019 aikana 187 henkilöä enemmän kuin muuttoa oli Lahteen. Muihin Päijät-Hämeen kuntiin ikäluokan nettomuutto oli Lahdelle positiivinen. Suurin muuttovirta Lahteen tulee 15-29-vuotiaiden ikäluokasta, 1 440 henkilöä vuosien 2015-2019 aikana. Nettomuutto oli suurin Hollolasta (+427 henk.), Heinolasta (+342 henk.) ja Orimattilasta (+229 henk.).

30-64-vuotiaiden nettomuutto oli Lahdelle negatiivinen vain Hollolalle (-115 henk.) ja Sysmälle (-11 henk.). 65-vuotta täyttäneiden nettomuutto oli Lahdelle 96 henkilöä positiivinen, vain Sysmään (-12 henk.) lähtömuutto oli suurempi kuin tulomuutto vuosien 2015-2019 aikana.

Päijät-Hämeen väkiluku väheni 381 henkilöllä vuonna 2020

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2020 aikana Suomen maakunnista väkilukuaan kasvatti vain Uusimaa 13 908 henkilöllä (+0,8 %), Pirkanmaa 3 481 henkilöllä (+0,7 %), Varsinais-Suomi 2 197 henkilöllä (+0,5 %), Pohjois-Pohjanmaa 1 130 henkilöllä (+0,3 %) ja Ahvenanmaa 233 henkilöllä (+0,8%).

Väkiluku väheni eniten vuoden 2020 aikana Etelä-Savossa 1 725 henkilöllä (-1,2 %), Kymenlaaksossa 1 656 henkilöllä (-1,0 %) , Satakunnassa 1 312 henkilöllä (-0,6 %), ja Etelä-Pohjanmaalla 960 henkilöllä (-0,5 %).  Päijät-Hämeen maakunnassa väkiluku väheni vuoden 2020 aikana 381 henkilöllä (-0,2 %).

 

Lähde: Tilastokeskus http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/ Väestön ennakkotilasto