Hyppää sisältöön

Mikä nimeksi uudelle yhdistyvälle peruskoululle?

Kunnaksen ja Myllypohjan peruskoulut yhdistyvät hallinnollisesti 1.8.2021 alkaen. Nyt asukkailta ja koulujen omalta väeltä toivotaan nimiehdotuksia uudelle yhdistyvälle peruskoululle 31.5. mennessä.

Uuden yhdistyvän koulun nimiehdotuksen perusteluineen voi antaa toukokuun loppuun mennessä. Nimenvalinta tapahtuu kesäkuun kuluessa.

Hyvä nimi on lyhyt, ytimekäs, talon toimintaa kuvaava, suomenkielinen ja mielellään luonnonläheiseen alueeseen kiinnittyvä.

1 – 6 luokkien koulut toimivat jo osittain samalla tontilla väistötiloissa. Uudessa yhdistyvässä koulussa oppilaita on 510 ja henkilöstöä 40.

Koulujen yhdistymisestä päätti Lahden sivistyslautakunta kokouksessaan 28. huhtikuuta. Päätös perustui sivistyslautakunnan 2018 hyväksymään Ahtialan alueen palveluverkkoselvitykseen sekä oppilasmäärän laskuun yli 240 oppilaalla vuoteen 2030 mennessä.

Yhden tai useamman nimiehdotuksen voi antaa 31.5.2021 mennessä kaupungin lahti.fi -verkkosivuilla osoitteessa lahti.fi/osallistujavaikuta -sivuilta löytyvän vastauslinkin kautta tai vastauslipukkeella Lahti-Pisteessä. Linkki nimikyselyyn myös tässä.

Kaikkien vastanneiden kesken arvomme 5 Lahti-kassia.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, sivistyspalvelut
rehtori Reetta Ahokas, p. 050 518 0292
aluepäällikkö Matti Saarela, p. 044 416 3336