Hyppää sisältöön

Rakokiven monitoimitalo Loisto valmistui

Rakokiven monitoimitalon rakennushanke on valmistunut ja pääurakoitsijana toiminut NCC luovutti monitoimitalon sisätilat Lahden Tilakeskukselle tiistaina 15.6. Pihat ja muut rakennuksen ulkopuoliset työt valmistuvat elokuun alussa. Rakokiven päiväkoti, alakoulu ja kirjasto aloittavat työskentelyn uusissa tiloissaan elokuussa 2021.

Rakokiven koulun rehtori Susanna Kulonen on tyytyväinen uuteen monitoimitaloon. Käyttäjät olivat tiiviisti mukana rakennuksen suunnittelussa ja odottavat innolla pääsyä uusiin tiloihin.

–  Heti huomenna alkaa muuttokuorman purkaminen ja tilojen kalustaminen. Paljon työtä on edessä mutta nyt olemme jo voiton puolella. Tunne on upea, tilat ja tunnelma on kohdillaan – täällä on hyvä aloittaa uusi lukuvuosi, Kulonen iloitsee.

Elokuussa Rakokiven päiväkoti, esiopetus, vuosiluokkien 1–6 perusopetus, erityisen tuen pienryhmät ja koululaisten iltapäivätoiminta pääsevät aloittamaan toimintansa upouusissa tiloissaan. Lisäksi monitoimitaloon sijoittuvat Nastolan kirjasto ja Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n valmistuskeittiö. Käyttäjinä on yhteensä noin 640 lasta ja 110 työntekijää.

Yhdessä tehty monitoimitalo

Rakokiven monitoimitalon suunnittelu alkoi vuonna 2014 ja rakentaminen käynnistyi kesäkuussa 2019. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa korostettiin monitoimisuutta, joustavuutta, avoimuutta ja yhteisöllisyyttä.

– Monitoimitalon suunnitteluun otettiin laajasti myös talon tulevia käyttäjiä mukaan. Yhteistyötä tehtiin esimerkiksi suunniteltaessa oppimisympäristöjä, piha-aluetta ja sisustusta. Meille oli alusta alkaen tärkeää, että käyttäjät kokevat rakennuksensa mahdollisimman toimivaksi. Monitoimitalon muunneltavat tilat ovat iltaisin myös erilaisten harrastusryhmien käytettävissä, Lahden Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä kertoo.

Puhdasta sisäilmaa

Monitoimitalon rakentamisen yhteydessä toteutettiin Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanke, jossa keskityttiin betonirakentamisen erityispiirteisiin sekä hankkeen organisoinnin ja tiedonhallinnan sujuvoittamiseen. Lisäksi monitoimitalolle asetettiin korkeat sisäilmatavoitteet.

– Rakentamisessa kiinnitettiin erityistä huomiota betonirakentamisen kosteudenhallintaan sekä asioihin, jotka vaikuttavat sisäilman laatuun. Taloa esimerkiksi rakennettiin sääsuojan alla ja betonin kuivumista seurattiin digitaalisin anturein. Lisäksi lattiapinnoitteena käytettiin paljon mm. hiottua betonilattiaa, joka ei aiheuta sisäilmaan päästöjä, NCC:n aluejohtaja Jarmo Saviranta sanoo.

Käytännönläheisellä hankkeella oli monia tavoitteita liittyen esimerkiksi rakentamisen arvoketjuun, laatukulttuurin kehittämiseen ja avoimen viestinnän tehostamiseen.

– Hankkeessa kehitettiin esimerkiksi kosteudenhallinnan ohjeiden täytäntöönpanoa ja dokumentointia. Hankkeen osapuolien keskinäiseen vastuunjakoon haettiin parempia ratkaisuja ja työkaluja. Hankkeelle asetetut tavoitteet saavutettiin ja tuloksista toivotaan olevan mahdollisimman paljon hyötyä koko alalle, Leena Pirttilä toteaa.

Lisätietoja

Leena Pirttilä, rakennuttajapäällikkö, Lahden Tilakeskus, p. 050 658 61, leena.pirttila@lahti.fi
Jarmo Saviranta, aluejohtaja, NCC, p. 050 358 7134, jarmo.saviranta@ncc.fi
Susanna Kulonen, peruskoulun rehtori, p. 040 834 9330, susanna.kulonen@lahti.fi