Hyppää sisältöön

Rakokiven monitoimitalo Loiston uudet taideteokset innostavat ihmettelemään, havainnoimaan ja arvostamaan luontoa 

Rakokiven monitoimitalo Loistoon on saatu neljä uutta taideteosta kolmelta nykytaiteilijalta. Kaarlo Staufferin teos Overseas on Nastola-seuran ja Nastolan taideyhdistyksen lahjoittama. 
Terhi Kaakisen Ihmettelijä
Terhi Kaakisen Ihmettelijä-veistos

Ihmettelijä ja Taivaansinenmittari

Kuvataiteilija Terhi Kaakisen Ihmettelijä ihastuttaa peruskoulun sekä päiväkodin oppilaita ja henkilökuntaa monitoimitilassa, joka toimii ruokasalina, pääaulana ja tapahtumatilana. Ihmettelijä-veistos kuvaa keinussa seisovaa tyttöä, joka hämmästelee luonnon monimuotoisuutta ja yllättävyyttä. Keinun köysiin on kietoutunut kukkia, joiden esikuvana on peruna. Teos muistuttaa myös perunan arvoista, eduista ja ekologisuudesta.

Kirjaston puolelle sijoittuva Kalle Mustosen Taivaansinenmittari innostaa tarkkailemaan taivaan sävyjä. Teos perustuu 1700-luvun lopulla keksittyyn syanometriin, jolla mitattiin taivaan sinisyyden intensiteettiä. Kattoon kiinnittyvä, ympyrän muotoinen teos koostuu 18 sektorista, joiden väriskaala kulkee valkoisesta sinisen kautta mustaan. Teos kannustaa ympäristön ja luonnon tarkkailuun tieteellisestä ja taiteellisesta näkökulmasta. Teosta on mahdollista käyttää pedagogisena työvälineenä.

Mustosen ja Kaakisen teokset hankittiin keväällä 2020 järjestetyn rinnakkaisluonnostilauksen kautta. Lopulliset teosvalinnat teki työryhmä, johon kuului tilan käyttäjien edustajia, Malvan edustajia ja hankkeen arkkitehdit.

Overseas ja And you can’t sleep

Monitoimitaloon on sijoitettu myös kaksi Kaarlo Staufferin maalausta. Kaupungin erillisrahoituksella hankittu teos And you can’t sleep (2017) sijoitettiin koulun ja päiväkodin aulaan. Kirjaston puolelle sijoittuvan Overseas-maalauksen lahjoittivat Nastola-seura ja Nastolan taideyhdistys. Paikalliset yhdistykset vastaanottivat vuonna 2016 Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnon. Palkintorahoilla haluttiin hankkia taideteos uuteen monitoimitaloon.

– Halusimme tuoda taidetta uuteen monitoimitaloon koululaisten nähtäväksi. Olemme aina pitäneet tärkeänä viedä taidetta nuorison keskuuteen ja näin tutustuttaa heitä moderniin taiteeseen. Taide tuo rakennuksen sisälle kiinnostavaa ja inspiroivaa katsottavaa sekä kannustaa luovaan työskentelyyn. Oli hienoa löytää ammattitaiteilija, Kaarlo Stauffer, joka on asunut ja käynyt koulunsa Nastolassa, kertovat yhdistysten edustajat.

Kaikki uudet taideteokset liitetään osaksi Lahden kaupungin taidekokoelmaa. Kirjaston teoksiin voi tutustua kirjaston aukioloaikoina.

Lisätietoja