Hyppää sisältöön

Renkomäen monitoimitalon insinöörit opin portailla

Renkomäen monitoimitalon toteuttavat elinkaarihankkeena Skanska ja Caverion Suomi. Skanskan suunnittelujohtaja Jukka-Pekka Päivinen ja Caverionin liiketoimintapäällikkö Jani Orava kertovat, miten työtä ohjaa yhdessä tekeminen, joka vastaa parhaiten talon tulevien käyttäjien tarpeisiin.
Caverionin liiketoimintapäällikkö Jani Orava (vas.) ja Skanskan suunnittelujohtaja Jukka-Pekka Päivinen vastaavat Renkomäen monitoimitalon elinkaarihankkeen toteuttamisesta.

Renkomäen monitoimitalon sydänosassa kohoavat suuret portaat. Niitä tutkailevat monitoimitalon elinkaarihankkeen toteuttamisesta vastaavat avainhenkilöt: Skanskan suunnittelujohtaja Jukka-Pekka Päivinen ja Caverionin liiketoimintapäällikkö Jani Orava. Portaat symboloivat lapsen kasvua ja oppimista mutta kertovat vertauskuvallisesti jotain olennaista myös kahden insinöörin työurasta rakennusalalla ja alan kehityksestä.

– Rakennusalalla saa ja täytyy oppia joka päivä jotain uutta. Pyrimme jatkuvaan oppimiseen ja parantamiseen hankkeissamme, Orava sanoo.

– Työskentely alalla on rikasta. Jokainen rakennushanke on erilainen, ja jokainen päivä on erilainen, Päivinen puolestaan muotoilee.

Monipuolista ja merkityksellistä työtä

Molemmilla on ollut erilaisia päiviä paljon jo opinnoista lähtien.

Caverionin Orava, 48, opiskeli ensin putkiasentajaksi ammattikoulussa Mikkelissä. Sitten hän hakeutui Mikkelin ammattikorkeakouluun, josta valmistui lvi-insinööriksi. Opintojen jälkeen hän teki ensimmäiset vuodet töitä työmaalla lvi-projekteissa. Yli kymmenen vuoden jakso meni ilmankäsittelyjärjestelmien myynnin tehtävissä. Tänä vuonna tulee 12 vuotta siitä, kun hän aloitti nykyisellä työnantajallaan, jossa tekemisen paino on ollut hankkeiden kehittämisessä ja elinkaarirakentamisessa.

Skanskan Päivinen, 53, aloitti rakennusmestariopinnot Kotkassa teknillisessä oppilaitoksessa mutta vaihtoi Joensuuhun Wärtsilän teknilliseen oppilaitokseen, josta valmistui rakennusinsinööriksi vuonna 1995. Ala kärsi vielä lamasta, ja työura alkoi kiinteistönpidossa kunnossapitoinsinöörinä, jota varten hän suoritti isännöinti- ja kiinteistöpäällikön tutkinnot.

Päivinen on tehnyt töitä nykyisellä työnantajallaan 24 vuotta – monissa eri tehtävissä: työnjohto-, tuotanto-, työmaa- ja projekti-insinöörinä ja myös laatu- ja työsuojelupäällikkönä. Vuodesta 2004 hän toimi projektipäällikkönä. Nykyisessä tehtävässään suunnittelujohtajana hän on toiminut vuodesta 2017.

– Kun tehtävät muuttuvat, pääsee haastamaan itseään ja kehittymään. Se lisää ilman muuta työssä viihtymistä, Päivinen sanoo.

Orava puolestaan toteaa, että kun tekee työnsä hyvin ja verkostoituu, löytää uusia vaihtoehtoja työhönsä – samassakin yrityksessä. Hänen mukaansa esimerkiksi Caverionilla yritetään rakentaa nuorille sellaisia urapolkuja, joilla voisi vaihtaa työtehtävää ja löytää uusia näkökulmia rakentamiseen, talotekniikkaan ja kiinteistöjen ylläpitoon.

Insinöörit puhuvat alan puolesta siksikin, että rakennusala tarvitsee uusia osaajia. Ala pystyy tarjoamaan heille monipuolista ja merkityksellistä työtä.

Ei viherpesua vaan oikeita ratkaisuja

Tekijöille on palkitsevaa, kun yhdessä saadaan näkyvää aikaan: tässä tapauksessa Renkomäen monitoimitalo, kylän yhteisöllinen keskus. Koronakurimuksesta huolimatta maaliskuussa 2021 alkaneet rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaan, ja talo saadaan käyttöön kevätlukukauden 2023 alusta.

Talosta tulee supertärkeä 560 lapselle, jotka saavat valoisat, lapsilähtöiset, turvalliset ja muuntojoustavat tilat. Kiinteistöön sijoittuvat Renkomäen ja Ali-Juhakkalan koulut sekä Renkomäen päiväkodin esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus. Myös Renkomäen kirjasto muuttaa rakennukseen.

Tilaaja on Lahden Tilakeskus. Hanke on Lahden kaupungin ensimmäinen elinkaarihanke. Skanska vastaa rakennusteknisistä töistä suunnitteluineen sekä toimii hankkeen pääurakoitsijana. Caverion Suomi vastaa talotekniikan kokonaistoteutuksesta suunnitteluineen ja monitoimitalon valmistuttua kiinteistön kunnossapidosta ja huollosta sekä palveluiden johtamisesta 20 vuoden ajan. Oravan mukaan Caverionilla on tällä hetkellä yläpidettävänään yli 100 000 neliötä elinkaarimallilla toteutettuja kouluja.

Rakennusalalla voi omalla työllään edistää kestävän kehityksen päämääriä ja hiilineutraaliutta.

Elinkaarikohteessa korostuvat vastuulliset, energiatehokkaat kestävän kehityksen mukaiset ympäristö- ja laatutavoitteet suunnitteluvaiheesta toteutukseen ja kiinteistön ylläpitoon. Renkomäen monitoimitalolle haetaan ensimmäisenä kohteena Lahdessa Suomen oloihin kehitettyä RTS-ympäristöluokitus. Vaativan luokituksen paras aste on viisi tähteä, ja monitoimitalolle haetaan neljää.

– Neljä tähteä ei synny tuosta vain vaan vaatii työtä. Kun rakennetaan laadukkaasti ja tehdään oikeita valintoja niin materiaaleissa kuin teknisissä ratkaisuissa, tehdään paremmin ja energiatehokkaammin. Ja sanoisin, että fokus on siirtynyt kokonaisoptimointiin, jossa esimerkiksi hyvän arkkitehtuurin keinoin saadaan tuloksia aikaan, Orava sanoo.

– Energiatehokkuus työllistää rakennusalalla valtavan paljon. Kyse ei ole viherpesusta vaan konkretiasta. Nuoret ammattiin hakeutuvat aistivat sen. Rakennusalalla voi omalla työllään edistää kestävän kehityksen päämääriä ja hiilineutraaliutta.

Ajattelua laatikon ulkopuolelta

Monitoimitalon sydänosassa kohoavat portaat symboloivat oppimista.

Elinkaarihankkeessa yhteenliittymän – Skanskan ja Caverionin – onnistunut yhteistyö on ensiarvoisen tärkeätä ja tietenkin yhteistyö tilaajan eli Lahden Tilakeskuksen kanssa.

Ylipäätään Päivisen mukaan yhteistyö rakennusalalla on mennyt isoin askelin eteenpäin. Tehdään yhdessä saman pöydän ääressä ilman perinteisiä tiukkoja rajoja tilaajan, pääurakoitsijan ja aliurakoitsijoiden välillä.

– Kun avoimesti yhdessä keskustellaan asioista, löydetään kaikilta hankkeessa mukana olevilta ideoita jopa oman laatikon ulkopuolelta hankkeen parhaaksi. Myös rakennusten käyttäjiä ja heidän tarpeitaan kuullaan alusta asti, Päivinen sanoo.

Oppilaan kysymys

Onko insinöörin työ monipuolista?

Näin kysyy Miila Kankaanmäki, 11. Hän on 5C-luokan oppilas.

Hänelle vastaa suunnittelujohtaja Jukka-Pekka Päivinen, Skanska:

Insinöörin koulutus mahdollistaa työskentelyn rakennusalalla (on pois!) erittäin monipuolisesti. Kaikki rakennushankkeet ovat erilaisia, ja yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Työn suola on yhteistyö hyvin monien rakentamisen ammattilaisten ja myös talojen käyttäjien kesken. Näin luodaan käyttäjien tarpeisiin vastaavia kohteita.

Teksti: Leena Huovila
Kuvat: Panu Salonen

Juttusarjassa seurataan Lahden Renkomäen monitoimitalon valmistumista ja tutustutaan sitä rakentaviin ammattilaisiin.