Hyppää sisältöön

Salpausselän koulun 8.-luokkalaiset etäopetukseen loppuviikoksi

Etäopetusjakson aikana suositellaan välttämään myös muita kodin ulkopuolisia kontakteja.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaavan lääkärin suosituksesta Salpausselän koulun 8.-luokkalaiset siirtyvät etäopetukseen keskiviikosta 12.5. alkaen loppuviikoksi. Etäopetusjakson aikana suositellaan välttämään myös muita kodin ulkopuolisia kontakteja. Tilannetta arvioidaan uudestaan perjantaina 14.5.

Kouluun tulevat erityistä tukea tarvitsevat oppilaat, joille ilmoitetaan siitä erikseen tiistain 11.5. kuluessa.

Etäopetuksella kouluun saadaan tilaväljyyttä ja mahdollistetaan paremmin 8.-luokkalaisten opetuksen järjestäminen, koska osa heistä ja opettajista on siirtynyt karanteeniin ja etäopetukseen. Tällä hetkellä Salpausselän koulussa karanteeniin ja etäopetukseen on siirtynyt yhteensä 125 oppilasta ja kahdeksan henkilöstöön kuuluvaa.

Salpausselän koulun oppilailla ilmenneet tartunnat ovat seurausta osin erillisistä tartunnoista ja tapahtuneet pääosin koulun ulkopuolisissa kontakteissa.

Tiistaina 11.5. koulupäivän aikana jaetaan tietokoneet niitä tarvitseville 8.-luokkalaisille. Etäopetus toteutetaan tuttuun tapaan lukujärjestyksen mukaisesti ja Teamsin välityksellä.

Lisätiedot

Salpausselän peruskoulun rehtori Markku Karjalainen
p. 050 559 7976

Aihealueet