Hyppää sisältöön

Sulkapallon mies- ja naisjoukkueiden EM-kisat Lahdessa peruttu

Badminton Europe ja Suomen Sulkapalloliitto ovat päätyneet perumaan sulkapallon mies- ja naisjoukkueiden EM-kilpailut vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Kisat oli tarkoitus järjestää helmikussa Lahdessa. 

– Suomi on järjestänyt koronapandemian aikana kolmet sulkapallon arvokilpailut Suomessa turvallisesti ja menestyksekkäästi. Mies- ja naisjoukkueiden EM-kisa on kuitenkin valtava kilpailu, ilmoittautuneita joukkueita oli yli 50 ja vastaavasti pandemiatilanne on Suomessa pahempi kuin koskaan aikaisemmin. Koimme, että emme pysty takaamaan joukkueiden ja vapaaehtoisten turvallisuutta kisassa, sulkapalloliiton toimitusjohtaja Ville Valorinta kommentoi.

Lisäksi näkyvyys helmikuussa mahdollisesti käytössä oleviin rajoituksiin oli vielä heikko.

-Todennäköisesti kisa olisi jouduttu pelaamaan ilman yleisöä. Tämä ei vastaa sitä henkeä, jolla Euroopan suurin sulkapallotapahtuma Suomeen haettiin, hän jatkaa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun aikuisten arvokisa sulkapallossa olisi pelattu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

-Haluamme kiittää isäntäkaupunkiamme Lahtea hyvin sujuneista ennakkojärjestelyistä ja toivomme, että voimme palata lajin kanssa upeaan urheilukaupunkiin jossain toisessa yhteydessä, Valorinta toteaa.

Lisätiedot

Suomen Sulkapalloliitto
toimitusjohtaja, Ville Valorinta, ville.valorinta@sulkapallo.fi, 040 565 5412