Hyppää sisältöön

Uimarantojen vesi on virkistävää ja hyvälaatuista – Mytäjäisten sinilevätilanne normalisoitunut

Lahden virallisten uimarantojen uimavedet ovat tuoreimpien näytteiden perusteella hyvälaatuisia. Kaikilla uimarannoilla sinilevän määrä on ollut vähäinen.

Tämän uimakauden viimeisin näytteenottokierros oli 8.8. Vesinäytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla virallisilla uimarannoilla. Uimavesien lämpötilat vaihtelivat 20–22 asteen välillä.

Sinilevää on havaittu vähäisiä määriä yleisillä uimarannoilla 8.8 ja 14.8. Mytäjäisten sinilevätilanne on normalisoitunut eli ollut sama kuin muillakin rannoilla.

Näytetulokset löytyvät uimarantojen ilmoitustaululta ja kaupungin verkkosivuilta. Uimarantaluettelo on nähtävissä kaupungin verkkosivuilla. Virallinen uimakausi päättyy 31.8.

Uimarannat ja talviuinti

Valkoposkihanhia hätistellään uimarannoilta elokuun loppuun saakka

Hanhipartiolaiset hätistelevät hanhia Mukkulan Kartanonpuiston ja Ankkurin Rantapuiston uimarantojen rantahiekoilla kävelemällä rauhallisesti hanhia kohti.  Hätistelyä suorittavat työntekijät ovat pukeutuneet sinisiin Hanhipartio-tekstillä varustettuihin liiveihin. Hätistelyä tehdään, jotta uimaranta-alueet pysyvät puhtaina.

Tarkkaile sinilevän määrää

Vähäinen sinilevämäärä esiintyy pieninä vihreinä hiutaleina uimavedessä. Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä aiheuta oireita uimareilla. Suihkussa käyminen uimisen jälkeen on kuitenkin suositeltavaa. Sinilevän määrä vaihtelee muun muassa sääolosuhteiden mukaan, jolloin sinilevätilanne uimarannalla voi muuttua nopeastikin.

Runsas sinilevän määrä näkyy vihreinä lauttamaisina sinileväesiintyminä tai selkeästi vihreäksi värjäytyneenä vetenä. Jos uimavedessä on runsaasti sinilevää, uimista on syytä välttää. Sinilevä voi aiheuttaa ihon punoitusta ja kutinaa, silmä- tai nenäoireita sekä oksentelua ja ripulia. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta.

Muista uimarantojen säännöt

  • Lemmikkieläinten tuominen yleisille uimaranta-alueille on kielletty
  • Leiriytyminen, kalastaminen ja telttailu eivät ole sallittua uimarannoilla
  • Lintujen ruokinta ei ole sallittua uimarannoilla
  • Rantojen puhtaanapidon ja viihtyvyyden kannalta on tärkeää, että roskia ei jätetä maahan
  • Yleisillä uimarannoilla tupakointi on kielletty

Lisätiedot

Uimarannan kunnossapitoon liittyvissä epäkohdissa voi olla yhteydessä uimarannan ylläpitäjään, jonka tiedot löytyvät uimarannan ilmoitustaululta. Lahden kaupungin yleisten uimarantojen vedenlaatuun liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Lahden ympäristöterveyteen.

  • Ympäristöterveys

    Käyntiosoite

    Askonkatu 2 (BW Tower), 15100 Lahti