Hyppää sisältöön

Uimavesi on pysynyt laadukkaana koko kesän

Lahden uimarantojen vesi on pysynyt hyvälaatuisena koko kesän. Sinilevää on esiintynyt vain vähän. Yhteisen viihtyvyyden vuoksi rannalla kävijöitä kehotetaan noudattamaan uimarannan sääntöjä.

Kuluvan uimakauden viimeiset uimavesinäytteet on haettu 10.8. Lahden kaupungin yleisiltä uimarannoilta. Uimavesinäytteiden laatu on pysynyt aiempien mittaustulosten kaltaisesti hyvänä kaikilla rannoilla. Veden lämpötilat vaihtelivat näytteenottopäivänä 18,4 ja 21 asteen välillä.

Rantakohtaisen näytetulokset ja uimarantaluettelo on nähtävissä uimarantojen verkkosivuilla. Virallinen uimakausi päättyy 31.8.

Sinilevän määrä jäänee vähäiseksi

Yleisillä uimarannoilla sinilevää on havaittu kesän ajan vain vähän. Villähteen Kukkasen uimarannalla sinilevähavaintoja ei ole tehty lainkaan. Näytetulokset löytyvät kaupungin uimarantojen verkkosivuilta. Uimarannoille tulokset toimitetaan alkuviikosta.

Sinilevämäärien odotetaan pysyvän vähäisinä ilman ja vesien lämpötilojen ollessa viileitä. Sinilevätilanne uimarannalla voi muuttua nopeasti, ja ennen uimista levätilannetta on suositeltavaa tarkkailla silmämääräisesti.

Vähäinen määrä sinilevää näyttäytyy vedessä vihreinä tai kellertävinä hippuina. Runsas määrä sinilevää muodostaa vihreitä lauttamaisia sinileväesiintyminä tai värjää veden selkeästi vihreäksi vetenä.

Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä aiheuta oireita uimareilla, mutta suihkussa käyminen uimisen jälkeen on suositeltavaa. Uimista on syytä välttää, jos sinilevää on runsaasti.

Uimarantojen säännöt

Sääntöjen noudattaminen on tärkeää viihtyvyyden kannalta.

  • Lemmikkieläinten tuominen yleisille uimaranta-alueille ei ole sallittua
  • Leiriytyminen ja telttailu eivät ole sallittua uimarannoilla
  • Lintujen ruokinta ei ole sallittua uimarannoilla
  • Kalastaminen uimarannoilla ei ole sallittua
  • Kerää roskat roska-astiaan
Lisätietoja sinilevästä ja uimarannoista

Uimarannan kunnossapitoon liittyvissä epäkohdissa voi olla yhteydessä uimarannan ylläpitäjään, jonka tiedot löytyvät uimarannan ilmoitustaululta ja uimarantojen verkkosivuilta. Lahden kaupungin uimarantojen vedenlaatuun liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Lahden ympäristöterveyteen.

Lisätiedot

  • Ympäristöterveys

    Käyntiosoite

    Askonkatu 2 (BW Tower), 15100 Lahti