Hyppää sisältöön

Ulkomaalaistaustaisten lahtelaisten työllisyystilanne kohenee 

Lahden ulkomaalaistaustaisten työttömien työnhakijoiden tilanne on parantunut lähes kaikilla työllisyyden mittareilla. Taustalla on huolellisesti rakennettu palveluverkosto ja työnhakijoiden oma aktiivisuus, jotka heijastuvat muuta väestöä parempana työllistymisenä.

Suomen ulkomaalaistaustaisen väestön työttömyysasteen trendi on ollut laskeva viime vuosina, myös koronapandemian aikana. Viimeisen vuoden aikana 12 suurimman kaupungin joukossa Lahdessa oli eniten pudotusta ulkomaalaistaustaisten työttömyysprosentissa – 11 prosenttiyksikköä. Huhtikuun 2021 lopussa tämän väestöryhmän työttömyysaste Lahdessa oli 34 %.

Lahden ulkomaalaistaustaisen väestön työnhaun kesto oli huhtikuun lopussa huomattavasti lyhyempi kuin muilla – 52 viikkoa, kun se kantasuomalaisten joukossa oli 63 viikkoa.

Aktivointiaste – eli työllistymistä tukevien palveluiden piirissä olevien työttömien työnhakijoiden osuus – on noussut Lahdessa ulkomaalaistaustaisten keskuudessa ja oli huhtikuun lopussa peräti 51 %, kun se kaikkien työttömien työnhakijoiden joukossa oli 22 %.

– Luvut osoittavat selkeästi, että suunta on oikea. TE-toimiston palvelut ovat luoneet hyvän pohjan, josta toiminta edelleen terävöityy, nyt kun työllisyyspalvelut ovat siirtyneet työllisyyden kuntakokeiluun, sanoo Marja-Liisa Väisänen, Lahden työllisyyspalveluiden vieraskielisten palveluesimies.

Katkeamattomia palvelupolkuja

– Olemme aidosti tiedostaneet kohdennettujen palveluiden merkityksen ja luoneet vieraskielisille asiakkaille kokonaan oman tiimin, johon kuuluvat sekä kotouttamis- että maahanmuuttajapalvelut, Väisänen jatkaa.

Ero aikaisempaan käytäntöön on se, että lakisääteisten kotouttamispalveluiden päätyttyä asiakkuus pysyy vieraskielisten tiimissä. Asiakkaan asioita hoitaa hänen omavalmentajansa aina niin kauan kuin asiakkuus kuntakokeilussa on tarpeen.

Kuntakokeilusta uutta voimaa vieraskielisten palveluihin

– Työllisyyden kuntakokeilun yksi selkeä tavoite on saada vieraskieliset asiakkaamme työllistymään tai juuri heille oikeaan työllistymistä tukevaan palveluun oikea-aikaisesti, sanoo Lahden työllisyyspalveluiden asiakaspalveluyksikön päällikkö Maijastina Setälä.

Tavoitteena on antaa vieraskielisille asiakkaille valmiudet siirtyä työelämään hyvin valmistellulta maastolta. Palveluihin kuuluu olemassa olevan osaamisen ja osaamistarpeiden kartoitusta, perehtymistä suomalaiseen työkulttuuriin ja työntekijän oikeuksiin sekä velvollisuuksiin ja hakupapereiden valmistelua.

Tukipolkuja rakennetaan tiiviissä yhteistyössä kaupungin maahanmuuttajaverkoston, oppilaitosten ja muiden palveluntuottajien kanssa.

Vieraskielisissä suhteellisesti enemmän korkeasti koulutettuja kuin suomenkielisissä

Setälä painottaa vieraskielisten työnhakijoiden työmarkkinoille tarjoamaa suurta potentiaalia. Hänen viestiään tukee vieraskielisten työnhakijoiden koulutustausta: yli kolmannes vieraskielisistä tutkinnon suorittaneista työnhakijoista on korkeasti koulutettuja, suomenkielisistä vastaavasti noin neljännes. Vieraskielisistä työnhakijoista 19 %:lla on korkea-asteen tutkinto ja 36 %:lla toisen asteen tutkinto.

Setälän mukaan myös vieraskielisten omalla aktiivisuudella on suuri merkitys niin työelämässä tarvittavan kielitaidon rakentumisessa kuin työllistymistä edistäviin palveluihin ja ammatilliseen koulutukseen hakeutumisessa.

– Hyvin rakennettu työllistymistä tukeva verkosto yhdistettynä työnhakijan omaan motivaatioon tuottaa onnistuneita työllistymistarinoita, Setälä sanoo.

– Valtaosa vieraskielisistä asiakkaistamme on onnellisia saamastaan palvelusta ja todella arvostavat sitä. Vieraskielisten palveluiden tiimissämme on inhimillisyyttä ja ymmärrystä eri kulttuuritaustojen vaikutuksesta työllistymiseen ja työllistämiseen liittyvää monipuolista kokemusta. Uskomme että tämä tulee näkymään työllisyysluvuissa jatkossa.

Lähde: TEM Työnvälitystilasto

Lisätietoja:

Työllisyyspalveluiden asiakaspalveluyksikkö

Palvelupäällikkö Maijastina Setälä, maria.setala@lahti.fi, p. +358 44 482 6747
Vieraskielisten palveluiden palveluesimies Marja-Liisa Väisänen, marja-liisa.vaisanen@lahti.fi, p. +358 29 504 1789

Tilastot:
Suunnittelija Katja Karevaara, katja.karevaara@lahti.fi, p. +358 44 482 6233