Hyppää sisältöön

Uusi Yrityskylä Häme kuudesluokkalaisille avataan Lahteen

Kansainvälisesti palkittu koulutusinnovaatio Yrityskylä Alakoulu aloittaa toimintansa lukuvuonna 2021–2022 Lahdessa. Yrityskylä Häme tarjoaa yrittäjyyskasvatusta Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Uudenmaan ja Etelä-Savon kuntien kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille.
Kuudesluokkalaiset työskentelevät päivän valitsemassaan ammatissa

Yrityskylä Hämeen sijoittuminen Lahteen on jatkumoa aikaisemmalle Lahden 9.-luokkalaisten Yrityskylälle.

Talous ja nuoret TATin kehittämä Yrityskylä on kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulussa kuudesluokkalaiset simuloivat yhteiskunnan ja yritysten toimintaa pienoiskaupungiksi rakennetussa oppimisympäristössä. Yrityskylä Yläkoulussa yhdeksäsluokkalaiset johtavat tiimeinä yritystä kansainvälisten markkinoiden pyörteissä.

Lahdesta perusopetuksen vastuualuejohtaja Lassi Kilponen toteaa, että on innostavaa käynnistää toimintaa uudessa laajennetussa muodossa Lahdessa.

– Lahtelaisille peruskoululaisille Yrityskylä on osa yrittäjyyskasvatussuunnitelman toteutusta ja vuosien kokemusten perusteella uskallamme luvata innostavia oppimiskokemuksia kaikille Hämeen Yrityskylässä vieraileville.

Kilponen kertoo, että lahtelaiset kuudesluokkalaiset ovat usean vuoden ajan vierailleet Lappeenrannassa ja nyt on hienoa kutsua kaikki Päijät-Hämeen kuudesluokkalaiset Hämeen omaan Yrityskylä Alakouluun, Lahteen. Lahdessa tätä vuonna 2015 jo kertaluontoisesti harjoiteltiinkin TATin kanssa.

-Uuden TATin Yrityskylä Alakoulun avaaminen Lahteen on sinnikkään alueellisen yhteistyön tulosta. Uusi avaus kertoo alueen kuntien valinnasta panostaa lasten ja nuorten työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoihin. Hyvät taloustaidot kuuluvat kaikille ja niistä hyötyvät lasten ja nuorten lisäksi kunnat ja alueen yritykset, sanoo TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.

Alueelliset työnantajat mukana Yrityskylä Hämeessä

Yrityskylä Hämeen toimintaa tukevat kuntien ja kaupunkien lisäksi yritykset sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Varmistuneita yhteistyökumppaneita ovat Helmi Säästöpankki, Lahti Aqua, Lahti Energia, LAB-ammattikorkeakoulu, LUT-yliopisto, Martela, Osuuskauppa Hämeenmaa, Nordea, Peikko, Salpakierto, Suomen Metsäsäätiö ja Yle. Lisäksi toimintaa tukevat Lahden Teollisuusseuran säätiö, Padasjoen Säästöpankkisäätiö ja Yksityisyrittäjäin säätiö. Yrityskumppanien avulla oppilaat pääsevät simuloimaan yhteiskunnan ja yritysten toimintaa aitojen esimerkkien kautta.

Kuudesluokkalaiset työskentelevät päivän valitsemassaan ammatissa 

Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan ja saa palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Varsinaiseen Yrityskylä-päivään johdattelee opettajien koulutuksen lisäksi oppimateriaali, jota käydään läpi oppitunneilla. Oppilaat tutustuvat muun muassa talouden perusasioihin, kuten veroihin ja palkkaan sekä yksityisen ja julkisen palvelun eroihin. Lisäksi oppilaat tekevät työhakemuksen ja hakevat haluamaansa ammattiin Yrityskylässä.

Yrityskylän oppimiskokonaisuus perustuu opetussuunnitelmaan ja koostuu opettajien koulutuksesta, oppimateriaalista sekä toiminnallisesta päivästä Yrityskylän oppimisympäristössä. Vaasan yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan Yrityskylä parantaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten talousosaamista.

Yhdeksäsluokkalaiset simuloivat kansainvälistä kauppaa

Yhdeksäsluokkalaisten Yrityskylä jatkaa toimintaansa Lahdessa. Yrityskylä Yläkoulu on nopeatempoinen pelillistetty oppimisympäristö, jossa simuloidaan yrityksen kansainvälistä toimintaa. Yhdeksäsluokkalaiset tuottavat ja myyvät yhden yrityksen tuotetta kansainvälisille markkinoille digitaalisen pelin avulla, joka ohjaa aktiivisesti myös kasvotusten käytäviin neuvotteluihin.

Yrityskylä Hämeen avautumisen myötä oppimiskokonaisuuden suorittaa lukuvuonna 2021–2022 85 % kuudesluokkalaisista ja 70 % yhdeksäsluokkalaisista Suomessa. Yrityskylä Hämeen toimintaan voivat osallistua kaikki sellaiset kuudennet ja yhdeksännet luokat, joiden kotikunnat ovat tehneet sopimuksen Yrityskylän kanssa.

Lisätiedot

Talous ja nuoret TAT toimitusjohtaja Jenni Järvelä, p. 040 556 7156
Lahden kaupunki, perusopetuspalvelut vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, p. 044 716 1328

Aihealueet