Hyppää sisältöön

Yrittäjä, osallistu keskustan viihtyisyyshaasteeseen ja ideointikahveille!

Mikä tekee keskustasta viihtyisän? Kaupunki ja Lahti City ry kannustavat yrittäjiä ja yhteisöjä ideoimaan viihtyisämpää katutilaa. Kaupunki tukee ideoiden toteuttamista.
Golden Goose pesimäalue -taideteos sisältää kultaisia hanhia.

Lahden kaupunki ja Lahti City ry haastavat kivijalkayrittäjät ja yhteisöt ideoimaan keskustan asiointikatujen viihtyisyyden parantamista. Ideat voivat kohdentua julkiseen katutilaan, liiketilan edustaan, julkisivuun tai näyteikkunaan. Ideat voivat olla esimerkiksi parkkiruutuun tehty terassi, istutusrakennelma, taidetta tai muita katutilan viihtyisyyttä lisääviä elementtejä.

Elämyksellinen, viihtyisä ja turvallinen keskusta luo miellyttävän asiointiympäristön, jossa kuljetaan kävellen yhä pidempiä matkoja ja vietetään aikaa. Asukkaat nostavat viihtyisyyttä parantavina asioina esiin viheristutukset, valaistuksen ja taiteen.

Tavoitteena on yhteistyö

Tavoitteena on yhdessä tekeminen, joten parhaiten menestyvät ideat, joihin liittyy yrittäjien tai yhteisöjen omaa panostusta. Kaupungin rahoitusosuus voi kohdentua johonkin yksittäiseen hankintaan, palveluun tai esimerkiksi toteutuksessa tarvittaviin työmaajärjestelyihin. Kaupunki on varautunut rahoittamaan uusia ideoita noin 20 000 eurolla. Avustussumma yhdelle kohteelle voi olla enintään 3000 euroa.

Ideoita arvioivat kaupunki, yrittäjät ja asukkaat. Ideaehdotuksia käsitellään kerran kuukaudessa, sekä toukokuussa järjestettävissä aamukahvitilaisuuksissa.

Viihtyisyyshaaste alkaa keväällä 2022, mutta ideat voivat kohdentua myös syksyyn ja talveen.

Hyvät ja toteuttamiskelpoiset ideat voidaan toteuttaa nopeastikin ja ideoita toteutetaan niin kauan kuin varattua budjettia riittää. Oma idea kannattaa toimittaa mahdollisimman pian!

Kerro ideasi

Ideointikahvit yrittäjille

Lahti City ry ja kaupunki järjestävät kuusi ideointikahvit-tilaisuutta, joihin yrittäjien toivotaan osallistuvan ja tuovan omat ideansa. Ideointikahvit järjestetään 5.–25.5.2022.

Tilaisuuksia järjestetään ympäri keskustaa. Voit osallistua sinun toimipaikkaasi lähimpänä olevaan tilaisuuteen.

Katso tarkemmat aikataulut ja ilmoittaudu ideointikahveille

Lisätietoja

Riitta Niskanen, Lahden kaupunki, p. 050 559 4200, riitta.m.niskanen@lahti.fi

Pipsa Wirtanen , Lahti City ry, p. 040 532 1299, pipsa.wirtanen@lahticity.fi