Hyppää sisältöön

Turrankierto

Perustiedot

  • Janareitti (merkitty molempiin kulkusuuntiin). Reittiä on tulevaisuudessa tarkoitus jatkaa rengasreitiksi.
  • Pituus: 1,8 km/suunta
  • Vaativuus: osin vaativa, osin helpohko
  • Reittimerkintä: sinikeltaiset nuolimerkit ja sinipohjaiset retkeilyreitin merkit
  • Lähtöpiste ja P-alue: Nastolan Urheilukeskus, Turrantie 5 tai  Turranmetsän puolella lähtöpiste Metsänhengentie 13.
Turrankierto Karttapalvelussa

Ajankohtaista

Turrankierto toteutetaan kahdessa vaiheessa: ykkösvaiheessa vuoden 2022 aikana on kunnostettu ja merkitty lammen eteläpuolelta kulkeva polku. Toistaiseksi Turrankierto yhdistää siis Urheilukeskuksen ja Turranmetsän. Polku on kuljettavissa edestakaisin ja se on merkitty kumpaankin kulkusuuntaan.

Huomaa, että Urheilukeskuksen lähialueella oleva frisbeegolf-rata on aktiivisesti käytössä. Varo kiekkoja polun sen puoleisessa päässä!

Lammen pohjoispuolen ja kallioiden kautta kulkeva polkuosuus linjataan ja kunnostetaan myöhemmin. Voit liikkua alueella jokamiehenoikeudella ja omalla vastuulla – varo erityisesti jyrkänteitä! Läheiseltä kalliolta on kaunis näköala lammelle.

Huomioitavaa talvikaudella: Merkitty polku sivuaa lyhyesti hiihtolatuja. Kävelijä, väistä hiihtäjiä! Hiihtokaudella kulje aivan ulkoilureitin reunassa ladun ulkopuolella ja latuja turmelematta ja hiihtäjiä väistäen. Hiihtäjä, ennakoi kävelijät merkityissä ylityskohdissa ja yhteiskäyttöosuuksilla. Yhteispelillä kaikki mahtuvat luontoon.

  • Turrankierto on luonnonläheinen metsäpolku, joka soveltuu omatoimiseen ulkoiluun ja lähiluonnosta nauttimiseen. Turrankierron polku kulkee vanhassa sammalpohjaisessa kuusikossa ja Turranlammen kauniissa rantamaisemissa. Turrankierrolla näet monimuotoista metsäluontoa, kirkasvetisiä puroja ja suoreunaisen lammen.

    Turrankierto sopii parhaiten jalkaisin liikkumiseen, kuten kävelyyn, polkujuoksuun ja koirien ulkoiluttamiseen. Reitti on osin helppokulkuista, mutta juurakkoisuus ja mäet tekevät polusta paikoin vaativan. Polku ei ole esteetön, vaan edellyttää kulkijalta riittävää kuntoa maastossa liikkumiseen.

    Reitillä on useita pieniä ojasiltoja ja lyhyt pitkospuuosuus. Varo rakenteiden, juurien ja maaston liukkautta erityisesti sateella ja talvikeleillä – varustaudu vuodenajan ja sääolosuhteiden mukaan. Rakenteiden kunnostus on osittain vielä kesken (tilanne marraskuussa 2022). Alueella ei ole tulentekopaikkaa eikä tulenteko maastossa ole sallittua. Koirat ulkoilevat aina kytkettyinä.

  • Retkeilyreitiksi merkitty Turrankierros on lyhyt ja juurakkoinen lähipolku eikä sitä suositella maastopyöräilyyn. Loistopolku ja muut ulkoilureitit tarjoavat pyöräilijöille helppoja reittejä ja Rakokiven kilpalatupohjat fyysisesti haastavampaa pyöräiltävää. Ethän pyöräile hoidetuilla hiihtoladuilla.

  • Turrankierron polku on linjattu siten, että voit kulkea polkua myös latukauden aikana. Maastoliikuntapoluilla ei ole talvikunnossapitoa, vaan polku tallautuu auki käytön mukaan. Runsaslumisena aikana voit kulkea reitillä lumikengillä. Polulla ei ole valaistusta, joten hämärällä ja pimeässä käytä otsalamppua. Heijastavat reittimerkit helpottavat reitillä pysymistä.

    HUOM! Merkitty polku sivuaa lyhyesti hiihtolatuja. Kävelijä, väistä hiihtäjiä! Hiihtokaudella kulje aivan ulkoilureitin reunassa ladun ulkopuolella ja latuja turmelematta. Hiihtäjä, ennakoi kävelijät merkityissä ylityskohdissa ja yhteiskäyttöosuuksilla!