Ali-Juhakkalanpuisto sijaitsee Lahden Launeen kaupunginosassa, Ali-Juhakkalan tilastoalueella. Puisto on perustettu vuonna 1968. Puiston alueella on leikkialue, pelialue ja kaksi frisbeegolf-koria. Puistoon on istutettu vuonna 2022 kolme nimikkotammea, joista yksi on osoitettu ammattijääkiekkoilija Hannes Björniselle, joka voitti keväällä Suomen ensimmäisen olympiakullan jääkiekossa ja jääkiekon maailmanmestaruuden.
Vuonna 2022 tehdyn nykytilakartoituksen pohjalta puistoon ollaan istuttamassa noin 50 uutta puuta.