RAKI-hanke käynnistää Lahden seudulle uuden rakentamisen kiertotalouden klusterin, jonka tarkoituksena on auttaa yrityksiä kääntämään kiristyvä rakennusalan sääntely uusiksi liiketoiminnan mahdollisuuksiksi. Rakennusala vastaa jopa kolmanneksesta hiilidioksidipäästöistä, ja yhä tiukentuva lainsäädäntö ohjaa rakennus- ja purkujätteen kierrätykseen. RAKI vastaa tähän muutokseen kokoamalla alueen toimijoita yhteen ja edistämällä kannattavia, kiertotaloutta tukevia ratkaisuja.
Lahden seudulla on runsaasti potentiaalisia pilottikohteita, sillä 71 prosenttia alueen rakennuskannasta on rakennettu vuosina 1940–1999. Tämä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia muun muassa purkubetonin ja -puun hyödyntämiseen, energiatehokkuuden parantamiseen sekä uudenlaisten kiertotalouspalvelujen ja -ratkaisujen kehittämiseen.
Hankkeen tavoitteet ja tulokset
Hankkeen tavoitteena on käynnistää RAKI-klusteri, joka kokoaa yhteen yrityksiä, oppilaitoksia ja julkisia toimijoita ja tarjoaa foorumin yhteistyölle. Samalla pyritään tunnistamaan ja pilotoimaan rakentamisen kiertotalouden arvoketjuja eri materiaalivirroissa, kuten puussa, betonissa, muoveissa ja biopohjaisissa materiaaleissa. RAKI-hanke keskittyy myös yritysten liiketoiminnan esteiden purkamiseen ja uusien investointien edistämiseen. Hankkeessa kehitetään lisäksi RAKI-pelikirja, joka kokoaa käytännön työkalut ja liiketoimintamallit yritysten käyttöön, sekä avoin digitaalinen tietoalusta, joka kokoaa klusterin tiedot, työkalut ja verkostoitumismahdollisuudet yhteen paikkaan.
Hanke on suunnattu erityisesti Lahden seudun rakennus-, infra- ja kiertotalousalan pk-yrityksille sekä kaikille yrityksille, jotka haluavat kehittää kiertotalousliiketoimintaa tai löytää uusia markkinoita rakennusalan murroksesta. Välillisesti hanke palvelee myös oppilaitoksia, tutkimusorganisaatioita, kuntia, alueellisia viranomaisia ja kansallisia klusteriverkostoja.
Hankkeen keskeinen tulos on uusi rakentamisen kiertotalouden yhteistyöalusta, RAKI-klusteri. Sen tavoitteena on vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja osaamista vähähiilisessä rakentamisessa, edistää laadukkaita materiaalikiertoja ja auttaa yrityksiä hyödyntämään purkumateriaaleja entistä tehokkaammin. Samalla klusteri luo uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia tilanteessa, jossa lainsäädäntö ja markkinat ohjaavat rakentamisen kiertotalouden kasvuun.