Lahdessa on kymmenen laavua vapaasti käytettävissä jokamiehen oikeuksien mukaisesti. Laavut ovat pääosin kaupungin hoidossa, niitä huolletaan säännöllisesti ja polttopuita toimitetaan kerran kuukaudessa.
Tulenteon varmistamiseksi on kuitenkin parasta ottaa pieni määrä omia polttopuita mukaan. Enonsaaren laavulle polttopuita toimitetaan ainoastaan järven jääpeitteisenä kautena.
Laavuilla on huomioitava voimassa olevat tulenteon rajoitukset ja aina tulee huolehtia turvallisesta tulen käsittelystä.
Laavujen käyttäjien tulee huolehtia omat roskat laavulta pois, sillä säännöllistä roskahuoltoa laavuille ei ole järjestetty.
Kaupungin ylläpitämät laavut löytyvät hakusanalla Lahden karttapalvelusta http://kartta.lahti.fi
Laavut: Urheilukeskus, Renkomäki, Enonsaari, Härkämäki, Herrasmanni, Jatankallio, Kaarlammi, Seelammi, Lepakkolaavu ja Wellamon laavu.
-
Härkämäen laavu
Laavu sijaitsee Ämmälässä, Pipon moottoriradan eteläpuolella, Metsä-Pekkalantien läheisyydessä. Laavulle pääsee helpoiten sorapintaista ulkoilureittiä pitkin.
-
Kaarlammin laavu
Laavu sijaitsee Takkula-Sydänkangas ulkoilureitin reitin puolivälissä. Laavun lähellä reitin pohjoispuolella on pieni lampi, jonka rannassa on laituri.
-
Lepakkolaavu
Steinerkoulun talkoilla rakentama laavu on myös yleisessä käytössä, se sijaitsee Urheilukeskus-Tapanila ulkoilureitin läheisyydessä.
-
Renkomäen laavu
Laavu sijaitsee Lepomäentien länsipuolella.
-
Wellamon laavu
Kookas parilaavu sijaitsee Vesijärven Selkäsaaressa. Rannassa on laiturit sekä veneilijöille että melojille. Kesäisin laavun ylläpidosta huolehtii Päijänteen virkistysalueyhdistys, talviaikaan kaupunki.
-
Enonsaaren laavu
Parilaavu sijaitsee Enonsaaren eteläsivustalla, laivalaiturin itäpuolella. Kesäaikana laavun ylläpidosta huolehtii saaren matkailuyrittäjä, talviaikaan kaupunki.
Yhteystiedot
asiakaspalvelu 020 433 3600