Hyppää sisältöön
Syksyinen kuva Launeen keskuspuistosta. Etualalla keltalehtinen puu. Aikuinen ja lapsi ihastelemassa puun lehtiä.

Puistot ja viheralueet

Vehreän kaupungin vihreät keitaat

Puistot ja viheralueet tekevät Lahdesta vehreän ja viihtyisän. Kadunvarsien lehmukset luovat kaupunkiin bulevardimaista tunnelmaa.

Lahden puistot

Lahden isoja puistoalueita ovat Pikku-Vesijärvenpuisto ja Fellmanninpuisto kaupungin länsipuolella. Näissä puistoissa voi lenkkeillä ja kuntoilla, käydä piknikillä ja istuskella penkeillä, leikkiä, tunnistaa kasveja ja ihailla veistoksia.

Kaupungin vanhimpia viheralueita ovat keskustan puistot torin ympäristössä Kirkkopuisto, Marianpuisto ja Kaupungintalonpuisto.

Lahdessa puistoista haluttiin jo varhain toiminnan paikkoja, ei vain katselun kohteita. Tämä periaate näkyy nyt uusimpiin kuuluvassa puistossa, Alatorin toimintapuistossa, jossa voi ihailla runsasta kukkivaa kasvillisuutta vaikkapa trampoliinilla hyppien.

Launeen keskuspuisto on kokoelma useita toimintapuistoja, joista ensimmäiseksi valmistui suosittu ja ilmainen Perhepuisto vuonna 1989.

Kaupungin ylläpitämiltä leikkialueilta löytyy infotaulu, jossa on kyseisestä alueesta vastaavan yhteystiedot. Kunnossapito tarkistaa välineet perusteellisesti kerran vuodessa, kuukausittain tehdään kuluvien osien katselmus.​

Viheralueohjelma 2013-2025

Lahden kaupungin asiakaspalvelu

  • Lahti-Piste kaupungin asiakaspalvelu

    Käyntiosoite

    Palvelutori, Kauppakeskus Trio, 2.krs, Vesku-Aukio, Aleksanterinkatu 18

    Näytä kartalla

    Postiosoite

    Palvelutori, Kauppakeskus Trio, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti