Hyppää sisältöön

Hennalaan ja Niemeen uudet puistot – suunnitelmat nähtävillä 17.2.-2.3.

Lääkintälotanpuiston ja Wilhelminpuiston puistosuunnitelmaehdotukset asetetaan nähtäville 17.2.-2.3.2022 väliseksi ajaksi, jonka aikana asianosaisilla on mahdollisuus jättää kirjallinen mielipide. Puistosuunnitelmaehdotuksissa esitellään kattavasti puistoon suunniteltuja toimintoja, istutettavaa kasvillisuutta sekä uusia kulkuyhteyksiä.
Virta-teosehdotus koostuu värikkäistä tukkimaisista palikoista.
Havainnekuva Päivi Raivion ja Daniel Bumannin ”Virta” -taideteoksesta, joka voitti vuonna 2019 taidekilpailun. Teoksen värejä ja sommittelua on tarkennettu puistosuunnittelun yhteydessä.

Lääkintälotanpuisto Hennalassa – seikkailua ja luonnonläheisyyttä historiallisessa kasarmiympäristössä

Hennalan entiselle kasarmialueelle ollaan tänä syksynä toteuttamassa uutta puistoaluetta, jonne rakennetaan myös leikkialue. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön toteutettava Lääkintälotanpuiston ja leikkialueen suunnittelussa on erityisesti otettu huomioon alueen historiallinen tausta ja metsäinen ympäristö. Lääkintälotanpuiston suunnittelu on käynnistynyt syksyllä 2021.

Puistoon rakennettava leikkialue on jaettu isojen ja pienempien lasten puoliin. Leikkialueen toimintoja yhdistää seikkailullisuuden ja luonnonläheisyyden teema. Leikkialueelle on luvassa vauhdikasta keinumista, kiipeilyä, trampoliinihyppelyä sekä pienemmille lapsille suunnattuja toimintoja hiekkalaatikkoineen. Alueelle jätetään puunrunkoja kiipeilyä ja istuskelua varten ja suurten kuusten alle pääsee tekemään tunnelmallisen majan. Lisäksi puistoon rakennetaan puistokäytävä ja sen varrelle oleskelualueita.

Wilhelminpuisto Niemessä – joutomaasta taidepuistoksi

Niemen kaupunginosaan, UPM:n teollisuuskäytöstä poistuneelle tontille on suunniteltu puistoalue, jonka keskeisimpänä elementtinä on taideteos ”Virta”. Alueelle järjestetyn taidekilpailun voittajateos on kooltaan suurehko ja levittäytyy toteutuessaan näyttävästi koko puiston alueelle. Puisto ja taideteos muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka on otettu huomioon suunnittelussa kasvivalinnoista ja tilankäytöstä lähtien. Alueelle istutetaan koristeheiniä, perennoja sekä pienehköjä koristepuita, jotka keväisin kukkivien sipulikasvien kanssa tekevät puistosta ympärivuotisen elämyksen.

Puistoon rakennetaan myös kevyenliikenteenväylä, joka toimii puiston läpikulkureittinä. Rakentuessaan puistoalue on jatkoa Lahden satamasta alkavalle Vesijärvenkatua myötäilevälle puistoverkostolle.

Puisto ja taideteos rakennetaan lähivuosina. Aikataulu tarkentuu Niemen alueen kehityksen edetessä.

Lisätietoja