Hyppää sisältöön

Joko olet tutustunut Lahden omaan kirsikkapuistoon?

Kirsikkapuisto äänestettiin vuoden 2020 osallistavan budjetoinnissa voittajaideaksi, puisto on valmistunut ja nyt se kutsuu kaikki tervetulleiksi nauttimaan kirsikoiden kauneudesta.

Puisto valmistui toukokuussa kirsikan kukinnan aikaan. Pandemia-ajan vuoksi avajaisia ei tänä vuonna juhlittu, mutta toivottavasti voimme juhlia yhdessä, turvallisesti, paikan päällä ensi vuonna. Puisto on nyt avattu ja sinne ovat kaikki tervetulleita. Muistetaan kuitenkin pitää turvaetäisyydet ja hygienia turvallisen puistoilun mahdollistamiseksi.

Ehkä useat ovat puistossa jo käyneet, mutta mikäli ette ja haluaisitte puistoon tutustua, niin nyt se on mahdollista myös virtuaalisesti. Alla olevassa videossa kerrotaan kirsikkapuiston taustasta ja historiasta. Videon kautta saat myös hyödyllistä tietoa taimista, kirsikoista ja kukkivista puulajeista.

Voit tutustua puistoon etänä videon avulla

Videolla puistosta kertovat kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala, suunnitteluhortonomi Viivi Tasso, vihervalvoja Aino-Maija Näveri sekä kasvillisuusvastaava Markku Saari.

Ohita upotus

Miten puistoon päästään?

Suosittelemme puistoon saapumista ensisijaisesti kävellen tai pyörällä.

Puisto on myös hyvin saavutettavissa joukkoliikenteellä. Puisto sijaitsee vajaan 1,5 km päässä Lahden rautatieasemalta ja lähimmät linja-autopysäkit sijaitsevat 100-200 metrin päässä kirsikkapuistosta.

Autolla?

Pysäköintipaikkoja puiston läheisyydessä on vähän ja suosittelemmekin käyttämään jäähallin viereistä parkkipaikkaa. Parkkipaikalta siirtyminen jalan kirsikkapuistoon tapahtuu helpoiten Launeen keskuspuiston läpi. Reitiltä et eksy, kun seuraat kirsikkarusetteja keskuspuiston puistokäytävien varrella.

Kirsikkapuiston verkkosivuilta voit lukea puistosta lisää

Tervetuloa tutustumaan puistoon paikanpäälle ja virtuaalisesti. Juhlitaanhan ensi vuonna yhdessä Lahden oman kirsikkapuiston valmistumista!