Hyppää sisältöön

Kirsikkapuisto

Kirsikkapuisto sijaitsee Asemantaustassa, Launeen Perhepuiston länsipuolella, Ilinanpuiston ja Ruopanpuiston alueella. Kirsikkapuisto rajautuu Yläportinkadun, Kaarikadun ja Kullankaaren sisälle. Kirsikkapuiston välittömässä läheisyydessä on Launeen keskuspuisto arboretumeineen ja perhepuistoineen.

Asuk­kaat ää­nes­ti­vät kir­sik­ka­puis­ton Lah­teen

Osallistuva budjetointi tuotti tulosta, asukkaat ehdottivat useita kohteita ja antoivat äänensä jatkoon päässeille ideoille. Yksi ylivoimainen suosikki nousi ylitse muiden, sitä ehdotettiinkin yli kolmekymmentä kertaa ja äänestettiin yli 1000 äänellä. Suosikiksi muodostui kirsikkapuiston toteuttaminen. Toteuttaminen aloitettiin keväällä 2021.

Tutustu puistoon virtuaalisesti

Ohita upotus

Kirsikkapuiston vaiheet

  • Asukkaat saivat ehdottaa toteutettavia ideoita keväällä. Ideointivaihde keräsi yli 700 ehdotusta, näistä noin 300 oli vihertoimen alaisia ideoita. Pelkästään kirsikkapuistoa ehdotettiin noin 30 kertaa. Idea etenikin äänestysvaiheeseen, jossa se äänestettiin kirkkaasti toteutettavaksi hankkeeksi yli 1000 äänellä.

  • Vihersuunnitelma on ollut nähtävillä 25.2.-10.3.2021.

    Hyväksytty Teknisessä ja ympäristölautakunnassa 23.3.2021.

  • Rakentaminen aloitettiin heti suunnitelman hyväksyttyä ja valitusajan päätyttyä. Puisto rakennetaan toukokuun aikana ja puisto avataan heti rakentamisen päätyttyä.

    Puisto on kaikkien avaamisen jälkeen kaikkien käytettävissä, avajaisjuhlat on siirretty vuoden päähän pandemia-ajan vuoksi.

  • Avajaisjuhlat pidetään kirsikan parhaimpaan kukinta aikaan. Lahden kirsikkapuiston taimet ovat nuoria eikä kukinnan laajuudesta ole varmuutta, mutta avajaiset voidaan kuitenkin pitää.

    Kirsikkapuiston avajaiset järjestetään lauantaina 21.5. klo 14 alkaen. Tervetuloa!

Kirsikkapuisto

Ote kirsikkapuiston vihersuunnitelmasta.
  • Lahtelaisten suosikki oli kaikkien kaupunkilaisten yhteinen kirsikkapuisto, jota kannatti 1095 lahtelaista. Vihertoimi etsii kirsikkapuistolle sopivan sijaintipaikan ja sen toteuttaminen aloitetaan keväällä 2021.

  • Sosiaalisessa mediassa ja paikallisissa medioissa on ehdotettu ja toivottu muun muassa Fellmaninpuistoa ja Keskuspuistoa. Osallistuvan budjetoinnin alkuperäisissä hankeideoissa korostuu toive siitä, että kirsikkapuisto olisi lähellä keskustaa ja osa jotain jo olemassa olevaa puistoa.

    Sijainti tuli suunnitella huolella

    Paikka on valittava huolella ja valinnassa on huomioitava seuraavat mm. asiat:

    • Kasvupaikkatekijät ja ilmasto.
      Kirsikkapuistoissa on tyypillisesti vaaleanpunakukkaisina lajikkeina käytetty koristekirsikkapuita, kuten rusokirsikkaa Prunus sargentii ja Amanogawaa Prunus serrulata P. Amanogawa. Myös valkokukkaisia koristekirsikoita, kuten schalininkirsikkaa Prunus cerasus ’Rhexii’ löytyy kirsikkapuistoista. Kirsikat tarvitsevat menestyäkseen lämpimän, aurinkoisen ja tuulensuojaisen kasvupaikan, maaperän tulisi olla läpäisevä. Kirsikat eivät kestä seisovaa vettä juuristollaan. Keskuspuistosta löytyisi hyvin tilaa kirsikkapuistolle, mutta kasvuolosuhteet ovat liian haastavat. Keskuspuiston laaja ja avoin alue on tuulinen ja maaperä savinen.
    • Saavutettavuus.
      Kirsikkapuistoon tulisi päästä kävellen, pyörällä, paikallisliikenteellä ja autolla. Paikoitusalueen on sijaittava lähettyvillä.
    • Budjetti.
      Kirsikkapuistolle on osallistuvan budjetoinnin myötä mahdollistettu 25 000 euron budjetti. Budjetti ei mahdollista kokonaan uuden puiston rakentamista ”nollasta”, joten sijoitusvaihtoehtoja on haettava mahdollisimman valmiista puistoista. Kyseisellä summalla saadaan noin 40-50 kirsikkapuuta (puistoalueen koosta riippuen), kulkuväylä ja muutama penkki. Kyseinen budjetti antaa alkusysäyksen kirsikkapuiston rakentumiselle. Puita on mahdollista istuttaa ajan saatossa lisää.
    • Tila.
      Kirsikkapuiden näyttävyys koostuu keväällä puiden upeasta kukinnasta ja syksyllä lehdistön hehkuvasta syysväristä. Kukinta-aika ajoittuu yleensä toukokuun lopulle ja kestää vajaan viikon. Kirsikat ovat istutettu 6-8m välein toisistaan latvuksen leveyden takia, yksi puu vaatii noin 25 m2 kasvualan. Taimivälityksellä tavoitellaan sitä, että puiden latvukset muodostavat kasvaessaan eräänlaisen katoksen. Näyttävä kirsikkapuisto vaatii tilaa ympärilleen. Fellmaninpuistossa on upeita suuria lehtipuita, eikä kyseisestä paikasta riitä tilaa kirsikkapuistolle. Lisäksi Fellmaninpuiston Punavankien muistomerkin museaaliset arvot on huomioitava.

    Kirsikkapuistolle mietittiin sopivia paikkoja muun muassa Ankkurin Massinpuistosta, Mukkulan kirkon pohjoispuolella olevasta Evakkopuistosta, Kullankukkulan Ruopanpuiston eteläpäädystä ja Männistönrinteen Karlamonpuiston lämpimiltä etelärinteiltä.

  • Kirsikkapuiston tärkein elementti ovat näyttävin kukinnoin kukkivat kirsikkapuut. Puulajeiksi valikoituivat vaaleanpunaisen kukinnon omaavat kirsikkalajikkeet rusokirsikka ja koristekirsikka.

    Puuntaimia on yhteensä 55 kpl, joista 25 kpl on tullut lahjoituksina Hokkaido-Suomi ry:ltä.

    Koristekirsikoilla on leveähkö latvusto, ja siksi kirsikat istutetaan 6-8 m päähän toisistaan.

    Taimien lahjoitus

    Hokkaido-Suomi ry luovutti Lahden kaupungille 25 kirsikantainta. Taimien luovutustilaisuudessa 15.6.2019 olivat läsnä suurlähettiläs Mr. Takashi Murata, Hokkaido-Suomi Seuran puheenjohtaja Mr. Mitsuo Iguchi sekä Mr. Atsunori Ibatalle. Vastaanottajina olivat Ministeri Ville Skinnari ja Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén.

    Kuvassa vasemmalta lähtien Sirkku Hildén, Ville Skinnari, Mr. Takashi Murata, Mr. Mitsuo Iguchi ja Mr. Atsunori Ibatalle.

Puistossa


  • Joukkoliikenteellä

    Parhaiten pääset kirsikkapuistoon linja-autolla kauppatorin suunnasta linjalla 2. Tarkemmin julkisen liikenteen reittejä voit tarkastella LSL:n reittioppaasta.

    Rautatieasemalta kävellen ja pyöräillen puistoon pääsee hyvin kartan violettia reittiä pitkin (Radansivunkatu-Nuolikatu-Kaarikatu-Yläportinkatu).

    Omalla autolla

    Alueella on vähän pysäköintitilaa, puistoon kannattaa saapua julkisilla, pyörällä tai kävellen. Jos kuitenkin saavut paikalle omalla autolla, suosittelemme jättämään sen jäähallin parkkipaikalle.

    Launeen keskuspuistossa voit seurata vaaleanpunaisia rusetteja valaisinpylväissä, jotka ohjaavat sinut keskuspuiston läpi kirsikkapuistoon.

  • Koiran voi tuoda alueelle, mutta se on pidettävä kytkettynä. Koira on myöskin omistajan vastuulla. Puistoissa voi tapahtumien aikaan olla runsaasti ihmisiä ja paikoin ahdastakin, joten huomioithan lemmikkisi soveltuvuuden alueelle. Omistaja vastaa lemmikkinsä käyttäytymisestä eikä siitä saa muodostua muille puistoilijoille vaaraa tai pelkotilanteita.

  • Kirsikkapuiston käytävät ovat esteettömiä, ja niillä voi liikkua mm. pyörätuolilla. Puisto sijoittuu rinnepuistoon, joten puistokäytävien ulkopuoliset osuudet ovat epätasaista ja paikoin hyvin vahvasti kaltevia.

Kirsikkapuisto ja kasvillisuus kartalla

Ohita upotus

Lahden kaupungin asiakaspalvelu

  • Lahti-Piste kaupungin asiakaspalvelu

    Käyntiosoite

    Palvelutori, Kauppakeskus Trio, 2.krs, Vesku-Aukio, Aleksanterinkatu 18

    Näytä kartalla

    Postiosoite

    Palvelutori, Kauppakeskus Trio, Aleksanterinkatu 18, 15140 Lahti