Hyppää sisältöön

Valvottu pyöräparkki torille asukkaiden toiveesta

Lahtelaisten toivoma valvottu pyöräparkki toimii 1.7. – 30.8. Lahden kauppatorilla. Maksuton pyöräparkki sijaitsee taksitolpan läheisyydessä ja on avoinna maanantaista perjantaihin klo 14-19 välisenä aikana. Sen yhteydessä on myös kevyt huoltopiste, jossa voi esimerkiksi pumpata ja korjata pyöränkumin tai öljytä ketjut. Pyöräparkki on valvottu alue, mutta sinne jätettävä pyörä tulee lukita omalla lukolla. Pyöräparkin valvonnasta ja huoltopisteestä vastaa lahtelaisia nuoria työllistävä Inspis ry.

Valvottu pyöräparkki toteutetaan Lahden kaupungin osallistuvan budjetoinnin rahoituksella. Sitä toivottiin vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin ideointivaiheessa ja se on yksi kymmenestä ideasta, jotka lahtelaiset äänestivät toteutettavaksi. Lahden kaupungin kestävän liikkumisen projektipäällikön Anna Huttusen mukaan jo toista kertaa toteutettava kesäparkki on kiva lisä palveluihin keskustaan pyörällä saapuville. Huttusen mielestä on hienoa, että ohessa tarjotaan myös pientä pyöränhuoltoapua.

Osallistuvan budjetoinnin seuraava ideointikierros alkaa 23. elokuuta. Syksyn aikana toteutettavassa osallistuvassa budjetoinnissa lahtelaiset pääsevät ideoimaan miten haluaisivat kehittää omaa asuinaluettaan tai koko kaupunkia. Ideoita on mahdollista kehittää yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Joulukuussa kaikki lahtelaiset voivat äänestää ideoita, jotka kaupunki toteuttaa vuoden 2022 aikana.

 

Kysy lisää pyöräparkista

Inspis ry

Maksim Gladostsuk, maksim@inspis.info, puh. 041 368 1208

 

 

Osallistuva budjetointi