Vedän keuhkoihini raikasta kevätilmaa vielä hieman lumisessa metsässä. On huhtikuun alkupuoli ja olen retkeilemässä Lahden kantakaupungissa. Puukiipijä on aloittanut iloisen laulunsa ja kauempana kuuluu mustarastaan heleä huilusoitto. Peippokin jo lurittaa säettään. Näen edessäni suuren haavan ja menen kurkkaamaan sen rungon tyvelle. Olisiko liito-orava jättänyt merkkejä puun alle?
Sinänsä minun ei ole välttämätöntä kyykistellä ja kurkkia jokaisen puun alle liito-oravan papanoiden toivossa, mutta en voi itselleni mitään. Biologi on aina biologi, on sitten töissä tai ei. Aiempien kartoitusten perusteella tiedän jo valmiiksi nappisilmän asuttavan kyseisen metsän – metsästä on tehty havaintoja lajista edellisenä vuonna. Metsän yleinen habitus jo ilman jätöshavaintojakin kertoo paljon siitä, voisiko se soveltua liito-oravan kotimetsäksi. Löytyykö metsässä esimerkiksi kookasta haapaa ja kuusta, entä muita lehtipuita, kuten koivuja ja leppää, joita laji voisi käyttää ravinnoksi? Entä löytyykö puista tikkojen nakuttamia koloja, joissa liito-orava voisi pesiä ja levähtää? Entä näkyykö kuusen latvassa risupesä?
On ilo olla töissä kaupungissa, joka on vaalinut metsiään siten, että ne kelpaavat myös liito-oravalle. Se ei ole itsestäänselvyys. Liito-oravan kanta on taantunut koko Suomessa ja laji on uhanalainen. Suurin syy lajin taantumiseen on elinympäristön katoaminen metsänhakkuiden myötä. Suomella on suuri vastuu lajin säilymisestä, sillä Euroopan unionin alueella lajia esiintyy vain meillä ja Virossa.
Luonnonsuojeluvalvojan silmin katsottuna liito-oravan esiintyminen kaupungin metsissä on suuri rikkaus! Kaupungin metsissä elää suuri lajikirjo myös muita harvinaisia lajeja, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle, näistä näkyvimpänä monipuolinen linnusto. Monesti olen metsäretkillä kohdannut harvinaisen pikkutikan nakuttelemassa lahopuun latvassa eikä uhanalainen valkoselkätikkakaan ole mahdottomuus. Suojelemalla liito-oravaa suojelemme ennen kaikkea vanhoja sekametsiä, joista moni on myös kaupunkilaisille tärkeitä lähimetsiä! Metsien merkitystä meille ihmisille ei voi enää aliarvioida, niin monet tutkimustulokset kertovat metsien hyvinvointivaikutuksista sekä meidän fyysiseen että henkiseen terveyteen.
Miten liito-oravan papanat sitten oikein voi tunnistaa? Mikäli 1–2 cm:n mittaisia kellertäviä pötkylöitä löytyy liito-oravalle soveltuvasta metsästä kasassa puun juurelta, ne ovat hyvin todennäköisesti liito-oravan. Jätöksiä löytyy parhaiten kevätalvella ja alkukesästä kookkaiden haapojen ja kuusten tyviltä. Nyt on siis oikea aika lähteä papanajahtiin! Jätösten keltainen väri johtuu lajin käyttämästä ravinnosta. Talvisin liito-orava syö lepän ja koivun norkkoja, jotka värjäävät ulosteen keltaiseksi. Kesällä jätösten väri muuttuu lehtiravintoon siirtymisen myötä ruskeaksi, jolloin jätöksiä on paljon vaikeampi löytää, etenkin korkean kasvillisuuden seasta. Mikäli on tuuria matkassa, liito-oravan voi myös päästä näkemään. Parhaiten se onnistuu kevättalvella kiima-aikaan, jolloin laji voi liikkua myös päivällä.
Haasteitakin liito-oravan suojelussa on tulevaisuudessa. Uusin liito-oravakartoitus osoittaa lajin taantuneen myös Lahden kaupungin omistamissa metsissä, vaikkakin metsät ovat säilyneet hakkuiden ulkopuolella. Se mitä tapahtuu kaupungin metsien ulkopuolella vaikuttaa väistämättä myös Lahden kaupungin oraviin – sopivia elinympäristöjä ja toimivia kulkuyhteyksiä tulee säilyttää kaikkialla, jotta laji voi hyvin. Tässä olennaisena asiana on tiedonkulku. Jotta pystymme suojelemaan liito-oravaa, meidän tulee tietää missä se elää! Muistathan siis aina ilmoittaa tekemäsi havainnot laji.fi -tietokantaan ja kaupungin luonnonsuojeluvalvojalle (mia.honkanen@lahti.fi). Erityisen tärkeää tämä on niistä tapauksissa, joissa on kyse ennestään tuntemattomasta liito-oravan elinalueesta.